15. syyskuuta 2017

Haaveesta totta

Pirjo Männynsalo 
Ammatillinen opettajankoulutus TOPKOssa 1990-luvun alussa

Pirjo Männynsalo kertoo opettajatarinansa videolla:


11. syyskuuta 2017

Sähköinsinööri – opettaja – ohjaava opettaja

Jari Halme
Teknillisten oppilaitosten opettajankoulutus TOPKOssa 1990-luvun alussa


Opiskelin Teknillisessä korkeakoulussa, Otaniemessä (sähkölaitokset, sähkömekaniikka, sähkövoimakäyttö ja tehoelektroniikka). Diplomi-insinöörin tutkinnon suoritin vuonna 1983. Diplomityöni tarkasteli liikerakennusten valaistusta.

1980-luvulla työskentelin asennusinsinöörinä prosessisähköistyksessä ja tuotekehitysinsinöörinä valaisinteollisuudessa. Vuonna 1989 tulin lehtoriksi Ylivieskan teknilliseen oppilaitokseen. Samassa paikassa olen työssä edelleen, nyt yliopettajana Centria-ammattikorkeakoulun sähkö- ja automaatiotekniikan koulutuksessa.

Tekniikan lisensiaatin tutkinnon suoritin Teknillisessä korkeakoulussa vuonna 2005 (sähköverkot ja suurjännitetekniikka, valaistustekniikka). Lisensiaatintutkimuksen kohteena oli jakelumuuntajien huollon kannattavuus.

Miksi ryhdyin opettajaksi? Sitä kyselen itseltäni aika ajoin vieläkin. No, isäni oli opettaja, ja siskoni on opettaja.

Teknillisten oppilaitosten opettajankoulutukseen (TOPKO) osallistuin työnantajan lähettämänä heti lehtorin tehtävän vastaanoton jälkeen. Kuljimme Tampereella yhdessä Markku Limingojan kanssa. Muistan, kuinka Tampere oli kaunis ja siisti kaupunki. Luonto oli kauneimmillaan kesällä. Opettajalle oli kuin lomaa tulla valmiiseen pöytään. Asuimme hotellissa, päiviä TOPKOssa jaksottivat kahvitauot ja lounastauot, jolloin oli tilaisuus keskustella kollegojen kanssa.

Uutena opettajana monet kursseista omassa opetustyössä olivat aiheeltaan ennestään tuntemattomia. En ollut opiskellut niitä aiemmin, eivätkä ne olleet työtehtävien kautta tuttuja. Tarve saada oppimateriaalia tuntui kiireisemmältä kuin pedagogisten kysymysten tarkastelu. Jälkeenpäin niiden merkitys on auennut. Myöhemmin innostuin kouluttautumaan ohjaavaksi opettajaksi (TAOKK).

Opettajan työssä palkitsee ilo onnistumisesta. Opiskelijoilta saatava myönteinen palaute auttaa meitä jaksamaan.

On monta hyvää tapaa hoitaa opetustehtävä. Vuosien varrella oppii, että mikä sopii minulle ei välttämättä sovi kollegalle.

Jari Halme

Ensimmäinen Tamperella opiskellut opo

Harri Pääkkönen
Ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus TAOKissa 2017


Mikä sai minut hakeutumaan opinto-ohjaajankoulutukseen?

Toimin päätoimisena tuntiopettajana SASKY koulutuskuntayhtymässä / Tampereen palvelualan ammattiopistossa. Ehkä tärkein syy koulutukseen hakeutumiselleni oli jonkinlainen ammatillisen osaamisen lisäämisen ja uudistumisen ”palo”. Minulla on kuitenkin takana opetustyötä jo 25 vuotta, joten kaipasin työn tekemiseeni jotain uusia tuulia ja virikkeitä. Toinen, ulkoinen syy tuli ammatillinen koulutuksen muutospaineista ja ns. ammatillisen koulutuksen reformista.

Reformihan tuo koulukseen/opettajille uutena haasteena oppijoiden aikaisemman osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen vaatimuksen. Sen mukaan jokaiselle oppijalle on tehtävä henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelma. Tämä muutos asettaa opettajille ja koulutuksen järjestäjille melkoisen suuria haasteita ja vaatimuksia. Siinä onnistuminen edellyttää mielestäni aikaisempaa syvällisempää osaamisen tunnistamisen tuntemusta (myös ajatusmaailman muutosta ja teoreettista tuntemista) minkä seurauksena opintojen henkilökohtaistamisen ja ohjaamisen vaatimukset opettajille ja opinto-ohjaajalle kasvavat. Nämä tulevaisuuden (työni) muutospaineet ja henkilökohtaisesti haluni laajentaa ammatillista osaamistani saivat hakeutumaan opinto-ohjaajankoulutukseen.

Mitä koulutus antoi minulle?

Kuten edellä kerroin, niin esim. ulkopuolelta tulevat syyt hakeutumiselleni koulutukseen olivat melkoisen painavat. Sen vuoksi myös asetin melko kovat vaatimukset koulutukselle ja itselleni opiskelijana. Toisaalta, näin jälkikäteen ajateltuna, oli myös erittäin mielenkiintoista, joskin hiukan pelottavaa ja hämmentävää istua uudessa roolissa oppijana ”pulpetin toisella puolella” etsimässä omaa osaamistani. Kokemassa niitä opintojen alun pelottaviakin tunteita, kun kaikki tuleva tuntui sekavalta ja miettiessä, josko tästä opiskelusta mitään tulee. Tämä kokemus varmisti sen, ettei sitä omaa osaamista olekaan niin helppoa tunnistaa ja kirjata sen pohjalta omia osaamisvajeita ja miettiä, kuinka nämä vajeet tulisi täytettyä. Huomasinkin keskusteluissani ohjaajieni kanssa, että juuri siihen osaamisen etsimiseen ja tunnistamiseen tarvitaan opettajan/ohjaajan/opon tukea ja ammattitaitoa. Sen vuoksi pidän tätä kokemusta erittäin tärkeänä ja kasvattavana. Tämähän tietotaito on juuri sitä tulevan opettajan/opon ammattitaitoa.

Kokonaisuutena koulutus antoi minulle uskoa ja luottoa omaan osaamiseeni opettajana/opona. Koulutuksen aikana opin löytämään ja tunnistamaan opettajan urani ja elämänkokemukseni mukana tullutta osaamista. Erityisen antoisaa ja vahvistavaa oli huomata, että tähän työhön soveliasta osaamista oli kertynyt myös ns. koulumaailman ulkopuoleltakin laaja-alaisesti. Ja se oli myös hyödynnettävissä niin opinnoissa kuin opettajan/opon työssäkin. Tämä oivallus ja oppimiskokemus on erityisen tärkeää ja siirrettävissä myös omaan opettajan/opon työhön, kun ammatillinen reformi astuu voimaan.

Koulutus muistutti minua myös siitä, kuinka virkistävää ja palkitsevaa uuden oppiminen ja opiskelu kaikkinensa on. Oppimisprosessi on itsessään, ei tutkinto sinänsä, (ammatillisen) kasvamisen ydin ja perusta. Tähän sopii hyvin motoristien motto: Matka sinänsä on tärkeää, ei niinkään perille pääsy. Ts. nauti matkasta.

Mikä palkitsee opettajan/opinto-ohjaajan työssä?

Palkitsevinta on juuri se, että saa saatettua oppijan turvallisesti tälle oppimisen matkalle.  

Harri Pääkkönen

P.S. Ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus aloitettiin TAOKissa elokuussa 2016, eikä Tampereella ole muutenkaan ollut tarjolla opinto-ohjaajankoulutusta aiemmin. Harri on siten ensimmäinen paitsi TAOKissa, myös koko Tampereella opinto-ohjaajaksi opiskellut henkilö.

29. kesäkuuta 2017

Our summer trainees are working on real guidance cases

TAOK's trainees from the Czech University of Life Sciences have been busy working with, among other things, Floworks projects. During the summer, they are putting their vocational guidance studies to the test holding professional interview sessions to students working on various projects at Floworks. 

Here are Alena's and Jana's experiences from working with TAOK and Floworks so far:



Photo: Floworks



Hi!

Jana and Alena again.

In the beginning of our stay, we got an opportunity to attend the project at Floworks and do some practical training there. When the project was introduced to us, we were in awe. Practical training, during summer, people from different countries and universities, working together and creating real things for real clients. The idea sounded awesome. And we wanted to know everything about that from the students involved in the projects.

The Flowork coaches, Jussi and Eija, helped us create open questions to manage the semi-structured debate with the student groups working on the projects. Their tips and recommendations were very helpful and they explained why it is important to ask questions that do not force the students to answer in a certain way. In practice, of course, that’s a different story. It will probably take a lot of practice until we learn to ask the right questions. But the discussions with the groups are great practice. 

"We have a safe space to make mistakes and learn from them which is amazing."

But this realization came later. Before we started, the fact that we should “facilitate” some groups without any qualification to do so was paralyzing. We had only theory from our studies at the Czech University of Life Sciences. During our debates, we are still learning to ask the right questions and be aware that there are no wrong answers, to improvise, to catch the important point, to maintain the discussion, to schedule the meetings and talk without barriers and shyness.

We will definitely use these soft skills later on in our day to day life and we are grateful for this opportunity to leave our comfort zone every now and then.

Cheers!

Yours,
Czech girls

12. kesäkuuta 2017

Greetings from TAOK trainees!

Hello TAMK!

We are Alena and Jana – two students from the Czech Republic. We are trainees at TAMK. In our country, we study at the Czech University of Life Sciences, our bachelor programme is called Guidance in Vocational Education.



We arrived in Tampere on 31th May, so we have now been here for more than a week. During our first week, we managed to get lost a few times, get confused by your buses, meet loads of new people but most importantly – we totally fell in love with your city!

We definitely agree with the nickname that locals gave to Tampere – Manchester – but not because of the brick buildings, but we think that it is due to the constantly changing weather.

A lot of things surprised us. For example, the gambling situation here. The gambling machines are everywhere. And we are not sure what to think of it…. you must get paid a lot. ;)

The fact that Finns seem to drink milk and coffee with every meal was also surprising. And maybe, if the buses could start to announce the next stop, it would be less confusing and we would not have to be so nervous that we would forgotten to press the button and miss our stop. Thanks!

Maybe the last weird thing that is worth mentioning - everybody here is very welcoming and helpful. (Forget the stereotype that Finns are “antisocial”. You are not! ;) ) And almost everybody can speak English. Even if we find somebody that can’t, there is always some other person prepared to happily help us.

Thank you for having us!


Alenka and Janička 

10. toukokuuta 2017

Oli se niin kivaa Tampereella

Timo Gröndahl
Ammatillinen opettajankoulutus TOPKOssa 1980-luvun lopulla 

Tarinani on tylsä.
(Näinhän pitää aloittaa ”luento” 😃)

Rannikkopohjalainen olen, rannikolta, vaikka osin juuret muualla. Alkujaan olen Vaasasta, s. 1956, Kirkkopuistikolta 6. Siellä Pohjanmaan museon rannassa on nyttemmin kuuluisuutta saanut maamerkki ”Höyrymyllyn siilot”. Oli niin hienoa nähdä ne syksyllä kaukaa mereltä Vaasaan saaristosta tullessa. Åbo Akademi on niissä tiloissa (Myllyn tiloissa, ei toki siiloissa). Lapsena ne olivat leikkipaikkojamme. Sisäsataman lastentarhassa kinasteltiin Sinisistä, Vihreistä, Keltaisista ja Punaisista mäkikelkoista.

Palosaaren kansakoulu ja Vaasan Poikalyseo, tyttöjä pääsi rakennukseemme Poikalyseoon joskus 1974, silloin olin abina. Tipula oli aiemmin kadun toisella puolen.

Niin, sitten opiskelemaan LTKK:uun, kuinka ollakaan. Lappeenrannassa matikan assarina oli Jukka Kurenniemi, ehkä tuttu joillekin (ks. edellinen postaus, toim. huom.).

LTKK:n jälkeen tein todella opettavaista teräsrakennesuunnittelutyötä noin 4 vuotta Helsingissä.

Sitten opeksi Vaasaan 😉. Aika haastavaa oli aloittaa tammikuun alussa 1986 tekulla.

Opeksi ehkä sattumalta, toisaalta ehkä ”sukuvika”.

Tampereen pedagoginen koulutus on antanut rohkeutta kokeilla ja soveltaa. Tuskin olisin omin avuin kyennyt ilman oppeja. Sen ehkä huomaa vasta jälkeenpäin toiminnassaan.

Haasteena on edelleen erilaiset oppijat. Onnistumista on nähdä ja kokea miten esim. neljässä vuodessa edistytään.

Kuinka olla? Nyt saatan katsella opena luokkahuoneesta tien toiselle puolelle rakennusta missä kävin kansakoulun Wolffintien toisella puolen.

Timo Gröndahl

9. toukokuuta 2017

Voiko insinööri olla myös opettaja?


Jukka Kurenniemi, lehtori, TAOK
Ammatillinen opettajankoulutus TOPKOssa 1980-luvun lopulla


Olen päätynyt opettajaksi rakkaudesta lajiin: opetukseen, oppimiseen, mutta myös luonnontieteisiin sekä insinöörikoulutukseen ja sen kehittämiseen. Aikanaan nuori teekkari sai mahdollisuuden kokeilla siipiään matikan assarina... ja sitten muutaman teollisuusvuoden jälkeen lämpötekniikan suunnittelija löysi itsensä tekusta opettamasta... ja oikeastaan samantien rakkaus lajiin vei opettajaopintojen pariin ensin Tampereen tekun pedagogisille kesäkursseille ja siitä sitten pidempiin opettajuuden opintoihin juuri perustettuun TOPKOon.

Vuosikymmeniä päätyöni oli opetus teknikko- ja insinöörikoulutuksessa ja harrastuksena sen kehittäminen TOPKOn ja sittemmin TAOKKin ohjaavana opettajana. Toinen harrastus oli sparrata tuotantolaitoksia ja niiden kehitysyksiköitä jatkuvaan kasvuun ja itsensä kehittämiseen. Tämä oli mahdollista, koska tekujen silloinen työehtosopimus mahdollisti päätoimisuuden, vaikka jätti pois palkkausjärjestelmään kuuluneet ”ylitunnit”, mistä syntyi hyvin tilaa osa-aikaiselle yrittäjyydelle.

Ammattikorkeakoulut valitettavasti romuttivat paljon niistä tekuihin juurtuneista sivistysyliopistoista peräisin olevista perinteistä, jotka tähtäsivät jokaisen oppijan tukemiseen kohti omaa parastaan, joskus jopa niin, että koko luokka yhdessä auttoi opettajien ohella kaveria yli, kun rima ei muuten millään meinannut jäädä kannattimilleen. Kaveria ei jätetä -henki alkoi valitettavasti osin muuttua jopa kaverille ei jätetä -kulttuuriksi.

Se, että liukuhihnalta tuotetaan nopeasti tasalaatuisia, mutta vallankin kansainvälisessä vertailussa keskinkertaisia insinöörejä kuin Chaplinin ”Nykyaika”-elokuvassa, ei valitettavasti kauaa kannattele sitä suomalaista teollista ja teknistä osaamista, jossa meillä on vuosisadan mittaiset perinteet. Tämä toimintamalli tuottaa ammattikorkeakouluille opintopisteitä, nopeita valmistujia ja lyhyitä läpimenoaikoja vähäisin opetuksellisin ponnisteluin ja ilman niihin uhrattuja resursseja. Surullista kyllä, tällä menolla Suomen talouden kohtalona on vähitellen hiipua osaamistaan kasvattavien kulttuureiden luontopuistoksi, jonka pääkaupungiksi vaihtuu kuin luonnostaan Rovaniemi, ruskan ja revontulten maan pääelinkeinon, matkailukulttuurin, kehto. Toivottavasti joku kuitenkin museoi sinne suomalaisen teollisen ja insinööriosaamisen kunniakkaan historian ja menneet loiston päivät.

Päätoimiseksi opettajankouluttajaksi päädyin, kun TAOKKiksi muuttunut TOPKO sai itsenäisenä ammattikorkeakoulun sisällä toimivana yksikkönä muita paremmin pidettyä kiinni oppimisen laadusta ja opetuksen arvostuksesta. Ei tarvinnut tyytyä mataliin rimoihin, vaan rimat asetti yhä jokaisen oma kyky unelmoida ja rakentaa omaa elinikäisen oppimisen polkua kohti yhä osaavampaa opettajuutta. Vähitellen leikkaukset ovat kuitenkin vyöryneet myös ammatilliseen opettajankoulutukseen. Tällä hetkellä koko ammattikorkeakouluopetuksessa maksimoidaan kasvavassa määrin oppimisen ja henkilökohtaisen kasvun sijaan hyväksilukuja ja helppoja, nopeita opintopisteitä. Tämä palvelee lyhytnäköisiä talouden etuja niin yksilön, yhteisön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta, mutta todellinen syväoppiminen ja elinikäisen kasvun intohimo uhkaavat jäädä nopeiden hyötyjen tavoittelun jalkoihin.

Entä vieläkö ryhtyisin opettajan uralle, jos nyt nuorena teekkarina tai diplomi-insinöörinä olisin tuon valinnan edessä? Vastaus riippuu täysin siitä, uskoisinko yhä opetustyössä niiden ihanteiden mahdollisuuksiin, mistä suomalaisen teollisen osaamisen menestys on maailmalla syntynyt... siihen, että jokainen opettaja ja opiskelija pyrkii parhaimpaansa, yhdessä ja toisiaan tukien. Ja siihen, että tuon työn laatu mahdollistetaan myös oppilaitosten johdon ja yhteiskunnan toimesta. Itseäni on onni suosinut, minulla on ollut oikeastaan koko opettajaurani ajan aivan erinomaiset lähiesimiehet. Sellaisten kanssa tätä työtä on kaikesta huolimatta ollut ilo tehdä ja on edelleen. Mutta kaikilla ja kaikkialla asiat eivät ole yhtä hyvin.

Jukka Kurenniemi