Ongelmana PISA

Paljon porua tuonut koululaisten PISA- tutkimus antoi minulle aiheen muistella menneitä vuosia. Vuotta, jolloin pakkasin kiireesti maanantaina työmatkalaukun ja hurautin autolla lentokentälle. Lippujonossa minulle selvisi, että lentoni oli peruttu ja piste. Kiireesti soittamaan tuotantojohtajalle, joka oli varannut matkan ja lähdössä mukaan. Hän sanoi heti: ” Ei me luovuteta, varaan liput seuraavalle vapaalle lennolle.” Sai viimeiset kaksi paikkaa sille päivälle. Olimme kuitenkin myöhässä sen päivän suoralta lennolta Firenzeen. Seuraavan päivän ensimmäinen yhteys lähti Münchenistä, siis sinne. Ilta oli mennyt yöksi kun taksi vei meidät hotelliin Münchenissä. Nukuin kolme tuntia ja takaisin lentokentälle ja Firenzen koneeseen. Sieltä ajoimme taksilla pitkä ajomatka Pisan kaupunkiin. Nuori italialainen kuski ajoi lähes koko matkan yhdellä kädellä, hoidellen samalla puhelimitse omat ja vanhempansa laskut. Ajoi vielä varmuuden vuoksi 5km tehtaasta harhaan, jotta sai laskut maksettua kyytirahoistamme.

Perillä oli normaalit neuvottelut ja tutustuminen laitteisiin. Kylmällä espresso kupillisella piti päivä elää, ennen kuin pääsimme takaisin Pisan kaupunkiin ja sen lentokentälle, mistä oli tarkoitus lentää Firenzeen ja sieltä Suomeen. Sen verran oli aikaa, että ostin matkamuistomyymälästä Pisan kaltevan tornin pienoismallin. Jonkinlaisen kirouksen Pisa päällemme heitti ja myöhästyimme koneesta Suomeen. Taas odottelimme kuljetusta kentältä hotelliin ja nyt saimme seuraksi kaksi hyvin puheliasta brittiä. Taas oli ilta pitkällä ja kävimme pikaisesti syömässä ja nukkumaan varhaista ylösnousua varten. Loppujen lopuksi yksinkertaisella matematiikalla laskettuna kahden päivän työmatkasta tuli neljän päivän rankka reissu. Siis Pisa tarkoittaa minulle, että kaksi on neljä ja piste.

En itse sotkisi Pisaa matematiikan osaamisen arviointiin, mutta kun sitä nyt on tehty, niin mennään sillä, ja mikä se on mennessä. Pitäisi myös muistaa, että matematiikka on hyvin yksilöllinen oppiaine oppia. Vanha alakoulun opettajani oli viisas ja teki minulle hienon palveluksen tässä suhteessa. Pientä jupinaa alkoi kuulua luokasta siitä, että kuinka minä saan laskettua laskut oikein. Olivat sitä mieltä, että luntaan vierustoverilta. No, seuraavissa laskennon kokeissa minä sain mennä opettajanhuoneeseen tekemään laskut yksin, sen jälkeen luokka olikin hiljaa. Itsetuntoni nousi, eikä matematiikka ollut koskaan minulle vaikeaa.

Nyt olen huomannut, että oppiminen on myös yksilöllistä. Yksi oppii kerralla ja toiselta se ottaa aikaa. Helppo se on huomata, jos mallin mukaan asiaa havainnoidaan. Anoppini on ahkera käsityöihminen ja vanhan perinteen säilyttäjä. Hän opetti kerran meille pellavan tekemisen alkeita ja kuinka pellavasta tehdään lankaa. Vaikka hän näytti minulle kuinka monta kertaa, kuinka kahdella karstalla tehdään kehräämistä varten pellavasta pieniä pyöreitä palleroita, en oppinut kunnolla niitä tekemään. Sen verran käsien asennolla ja liikkeillä oli merkitystä, etten osannut keskittyä tarpeeksi opetukseen, kun taas pojan tyttöystävälle kaikki oli selvää ensimmäisen mallinäytön jälkeen. Ihmettelin mistä tämä nyt johtui, olimmehan periaatteessa samalla lähtöviivalla alussa, mutta ilmeisesti minulla ote ei pitänyt opettamisen loppuun asti. Joko en osannut keskittyä tai minulta loppui motivaatio kesken. Veikkaan jälkimmäistä, mutta sama se on, mitä opiskellaan mallin mukaan. Matematiikka jos mikä on oppiaine, joka yhtä kiinnostaa ja toista ei. Onko kyse motivaation puutteesta vai keskittymisen puutteesta?

Kuinka opettaja pystyy ottamaan huomioon jokaisen luokkansa yksilön opetettaessa? Minulle kävi tuuri, kun oma opettajani ymmärsi nostaa itsetuntoani ratkaisevalla hetkellä. Onko opettajalla aikaa paneutua yksilölliseen opetukseen, voidaanko mallin mukaan oppia tablettitietokoneiden avulla? Siinä mallia voidaan kelata, pysäyttää ja toistaa monia kertoja.

Matematiikka jos mikään on ongelmien ratkomista, aivan kuin meillä oli aikoinaan ongelmia päästä Pisan kaupunkiin ja sieltä pois. Voi että ovat nimen tutkimukselle keksineet!

Ympäristö ja innovointi - ENTER Study days Wageningenissa Hollannissa 23.-25.4.2014

Ympäristö ja innovointi

Miten ympäristöä voi käyttää innovatiivisuuden saavuttamiseen?

Näistä teemoista eurooppalaisia luonnonvara-alan opettajaoppilaitoksia yhdistävä  ENTER-verkosto järjestää opintopäivät (Study Days 2014)  Hollannissa vuoden 2014 huhtikuussa.

Termi " innovatiivinen oppimisympäristö " tarkoittaa paljon enemmän kuin luokkahuoneen muokkaamista innovatiiviseksi. Opiskelijan oppimisen ympäristö on aiempaa enemmän kokonaisuus, joka muodostuu yrityksistä, muista organisaatioista, koulun pihoista ja kahviloista, ystävyys-, oppimis- ja työverkostoista, digitaalisista sulautuvista oppimisympäristöistä yms.

ENTERIn opintopäivien teemana on  "How to use the environment to achieve innovative competences?". Ajatuksena on synnyttää vuoropuhelua ja työpajatyöskentelyä erilaisissa aiheista: innovaatiot luokkahuoneessa, innovaatiot luonnonvara-alan yrityksissä, työmarkkinoilla jne.

Opintopäivät järjestetään Hollannin Wageningenissä. Se on erittäin innovatiivinen oppimisen keskus erityisesti Alankomaiden maatalousopetuksen alalla. Siellä toimivan ammattikorkeakoulun (Stoas ) moderni ja upouusi koulurakennus on hyvä  esimerkki nykyaikaisesta rakennetusta oppimisympäristöstä.

ENTERin opintopäiville on vapaa mahdollisuus osallistua, vaikka päivät on suunnatukin erityisesti luonnonvara-alan opettajille ja opiskelijoille. Ohjelma, ilmoittautumiskäytännöt sekä maksut ovat nähtävillä ENTERIN web-sivuilla ja uudessa ENTER-Study Days 2014 -blogissa.

Lisätietoja: pekka.kalli@tamk.fi

Pekka Kalli

Oppimispelit

Kuinka sitä ennen pärjättiin, kun ei ollut Internettiä, sosiaalista mediaa eikä oppimispelejä. Hyvin koska ei tiedetty tulevasta, mutta tämän päivän oppimisympäristö se vasta pelottaakin. Pienen googlaamisen tuloksena sain nipun linkkejä oppimispeleihin ja muuta tietoa e-learning kehityksestä oppilaitoksissa. Kyllä nyt viimeistään pitäisi pistää tutkimus pystyyn siitä, kummat ratkaisevat ongelmia paremmin koulussa opettajat vai oppilaat, jos välineenä on tietokone ja kaikki sen käytettävissä oleva tieto. Melkein uskaltaisin väittää, että näppärät oppilaat löytävät ratkaisun alta aikayksikön, ennemmin kuin opettajat ehtivät löytää oikean salasanan koneelle. Toinen asia on sitten se, pystyvätkö oppilaat soveltamaan saamaansa tietoa ja ratkaisua käytännössä tai löytämään sovellusesimerkkejä.

Kaiken kaikkiaan ei voi ihmetellä sitä oppimispelien määrää, mikä pienellä vaivalla verkosta löytyy. Huomioita oppimispelilinkeistä:

1. Monet oppimispelit ovat tarkoitettu peruskoululaisille
2. Ei paljon suomenkielisiä sovelluksia
3. Monet yksinkertaisia rasti ruutuun tehtäviä
4. Eivät kovin havainnollistavia
5. Yriykset rahoittajina

Mikä sitten peleissä koukuttaa? Jos yhtään muistan omaa lapsuutta ja numeroiden kanssa pelaamista, olivat korttipelit se ensimmäinen kosketus yhteen ja vähennyslaskuun. Afrikan-tähti- peli muodosti jonkin aikaa talouden perustan rahan käsitteen ymmärtämisessä.

Oman lapsen pelihimot tulivat tutuksi 90- luvulla, enkä minä puuttunut niihin kovin rankalla kädellä, niinpä aikuisen pojan koulutus on kaupallisen puolen tradenomi. Pelit osaltaan opettivat pojalle englanninkielen, koska pelien seuraaminen vaatii kielitaitoa. Sosiaalinen vuorovaikutus syntyi tarpeesta keskustella kavereiden kanssa peleistä ja vaihtaa niitä. Olipa johonkin aikaan riesana kotiintuloajat, koska kaverit sulkeutuivat omiin peliluoliinsa viikonloppuisin ja pelasivat porukassa pelejä aamun pikkutunneille asti. Mutta onneksi kaikki menee ohi, vai menikö? Ei ole meidän aikuisella mennyt. Vieläkin pelit ovat tärkeä osa sosiaalista kanssakäymistä, niin työpaikoilla kuin vapaa-aikana.

Niin, että onko siitä nyt sitten suurta haittaa, jos opiskelijat oppisivatkin lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan kouluissa pelejä pelaamalla. Ovathan pelit kehittäviä (riippuu pelistä osittain). Pelien

pedagogista voimaa vahvistaa niiden mahdollisuus monenlaisten taitojen, tietojen ja tunteiden oppimiseen viihtymisen ja yhdessä toimimisen ohessa. Peleihin liittyykin usein löytöretkeilyn, tutkimisen, keksimisen, ongelmien ratkaisun, strategisen ajattelun sekä tilan ja tilanteen hallinnan oppimista. Vaikka nämä taidot eivät ole tyypillisiä perinteisessä kouluoppimisessa, näillä voi kuitenkin olla tärkeä rooli tulevaisuuden arkitodellisuudessa toimimiselle. Peleissä voi oppia myös yhteisten sääntöjen noudattamista, kilvoittelua, voittamista ja häviämistä, iloitsemista ja turhautumista sekä itselle sopivien haasteiden ja kiinnostuksen kohteiden tunnistamista. (Ermi ym. 2004: 80-81, 84.) 

Pelaajat keskittyä pelaamiseen usein niin hyvin, että ulkopuolinen maailma hämärtyy. Oppilaiden motivaatio oppia uusia käytänteitä on usein perinteisessä luokkaopetuksessa niin ja näin. Kun oppilaat pääsevät tietokoneiden äärelle oppimispelien maailmaan, vaikeakin asia imaistaan keskittyneen motivoituneesti, kunhan riittävät taitotasot ja haastavuus otetaan huomioon. 

Pelit voivat toimia ajattelun konteksteina, työkaluina ja motivoijina, joista oppiminen seuraa palkintona. Kun peleissä voi kokeilla erilaisia rooleja ja identiteettejä, se ei tarkoita, että pelihahmon identiteetti ja oma identiteetti sekoittuisivat. Erilaisten pelimaailmojen kokeileminen auttaa pohtimaan ja arvioimaan elämyksiä, kiinnostavuutta ja oppimisen laatua. Oppimisen laatua ja oppijan roolia arvioitaessa huomio olisi Geen mukaan (2003, 2004,2005: 34-37) kiinnitettävä seuraaviin pelien piirteisiin:

 

• Identiteettiin: Kuinka paljon pelaaja pääsee osallistumaan pelin tapahtumiin, muokkaamaan ja sitoutumaan peliympäristöönsä ja”peli-identiteettiinsä”?
• Vuorovaikutukseen: Edistääkö peli vuorovaikutusta pelaajienvälillä ja ympäristön kanssa?
•  Tuottamiseen: Onko pelissä mahdollisuus luoda itse ja tuottaa opittavia sisältöjä sekä vaikuttaa omaan opetussuunnitelmaan ja oppimistehtäviin?
•  Riskienottamiseen: Joutuuko pelissä ottamaan myös riskejä, olemaan rohkea löytöretkeilijä ja oppia myös häviämään sekä saamaan onnistumisen kokemuksia?
• Muuntamiseen: Onko pelissä erilaisia tasoja ja etenemistapoja, jotka sopivat erilaisille pelaajille, joiden kiinnostuksen kohteet, toiveet ja oppimistyylit vaihtelevat?
• Toimijuuteen: Saako oppilas pelissä aktiivisen toimijan ja oman toimintansa kontrolloijan roolin?
• Hyvin jäsentyneisiin ongelmiin: Opettaako peli sekä ratkaisemaan ongelmia että luomaan uusia hypoteeseja ja asettamaan uusia ongelmia?
• Sopiviin haasteisiin: Ovatko pelin haasteet sopivan vaativia, jotta ne kiinnostavat, mutta eivät ahdista?
•  Mukavaan turhautumiseen: Onko peli tarpeeksi vaativa, jotta epäonnistumiset motivoivat jatkamaan?
•  Ajankohtaisiin tavoitteisiin: Sopiiko peli oppijoiden senhetkisiin tavoitteisiin, toiveisiin ja kiinnostuksen kohteisiin?
• Tilannesidonnaisuuteen: Liittyvätkö pelin sisällöt, tapahtumat, vuorovaikutus ja merkitykset tilannekontekstiin, niin pelimaailmassa kuin sen ulkopuolellakin?
• Tutkimiseen ja keksimiseen: Edistääkö peli pikemminkin elämyksellistä, tutkivaa ja pohtivaa oppimista kuin nopeaa selviytymistä?
•  Systeemiseen ajatteluun: Rohkaiseeko peli näkemään yksittäisten tietojen, taitojen ja tapahtumisen välisiä yhteyksiä,syy-ja seuraussuhteita?
• Älykkäät välineet tiedon jakamiseen: Mahdollistaako peli oppijoiden todellisen vuorovaikutuksen, yhteistyön ja tiedon jakamisen?
• Toimiviin tiimeihin: Mahdollistaako peli osallistujien erilaisiin tehtäviin perustuvan ryhmäytymisen ja yhteistoiminnan?
• Suoritukseen ennen kompetenssia: Tarjoaako peli mahdollisuuksia, joissa pelaaja pääsee harjoittelemaan peliä ja suoriutumaan pelin haasteista, vaikka ei kaikkea vielä täydellisesti osaakaan?

Koska oppilaat kuitenkin pelaavat tietokonepelejä vapaa-aikana, tulisi sitä hyödyntää informaalisena oppimisympäristönä. Uudenlaisen kouluympäristön luomisessa tulisi Buckinghamin mielestä ottaa huomioon seuraavat tekijät (2007:178-183):

 

• Modernistinen näkökulma kouluun: koulun tulisi toimia kaikille avoimena foorumina keskustelulle ja kriittiselle ajattelulle.
• Koulun tulisi tarjota kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet käyttää uutta teknologiaa ja sen tarjoamia oppimismahdollisuuksia.
• Koulun tulisi toimia siltana oppijan ja yhteiskunnan välissä.
• Opettajille tulee taata monipuolinen koulutus ja entistä enemmänvaltaa päättää opetuksen järjestämisestä.
• Koulun tulisi toimia yhteistyössä muiden julkisen sektorin toimijoiden, kuten kirjastojen, museoiden ja yritysten kanssa.

Suomessa on tutkittu paljon nuorten pelaamista ja aina kaikki ei mene hyvin. Ihmissuhteissaan pettyneet, sosiaalisista ongelmista kärsivät sekä aggressiiviset lapset ja nuoret saavat tietokonepelien väkivaltaisesta maailmasta vahvistusta väkivaltaiselle käytökselleen. Aggressiovaikutukset etenevät Mustosen mukaan kehämäisesti: aggressiivisuuteen taipuvaiset herkistyvät helposti väkivaltaviihteelle ja omaksuvat väkivaltaa hyväksyviä ajatuksia ja toimintamalleja. Toinen riskiryhmä Mustosen mukaan ovat ujot ja pelokkaat lapset ja nuoret, jotka etsivät piristyksekseen toiminta- ja väkivaltaviihdettä. Vaikka viihde piristää mieltä väliaikaisesti, se voi myös lisätä ahdistusta maailmasta pelottavana paikkana. Mustosen mielestä lasten hyvinvointia edistetään parhaiten mediakasvatuksen keinoin innostamalla etsimään iloa, hyötyä ja mielihyvää tuottavia sisältöjä sekä ohjaamalla arvioimaan kriittisesti pelejä ja niiden kokemista. Mustonen näkee sekä opettajien että vanhempien roolin tärkeänä lasten ja nuorten pelikokemusten ohjaamisessa (Mustonen 2004:185-188.) Taulukko positiivisista ja negatiivisista pelaamisen vaikutuksista.

Positiivisiä vaikutuksia	Negatiivisia vaikutuksia
Kongnitiivisten taitojen kehitystiedon prosessoinnin taidot tilan ymmärtäminen strateginen ajattelu silmän ja käden koordinaatio  kielelliset taidot liikunnalliset taidot	Fyysiset vaikutukset selkä- ja niskakivut väsymys unettomuus silmien väsyminen
Sosiaalisia vaikutuksia vuorovaikutuksen taidot yhdessä toimiminen uusia ystäviä voimaantumisen tunne ryhmiin kuuluminen	Sosiaalisia ja mentaalisia vaikutuksia huonot käytöstavat eristäytyminen, peliriippuvuus vääristynyt maailmankuva

Linkit:

http://peda.net/veraja/petajavesi/ya/oppiaineet/tietotekniikka/opimispelit

http://www.earlylearning.fi/product_catalog.php?c=7

http://ouluma.fi/tunniste/oppimispeli/

http://pelikone.fi/pelit/tagi/matematiikka

http://www.muoviteollisuus.fi/fin/muovitieto/opetusmateriaalit/muovi-ilmio/

http://www.eoppimiskeskus.fi/images/stories/SeOppi/lehdet/SeOppi-lehti_2_13.pdf

http://www.peda.net/img/portal/2830568/Loytoretkilla_toisessa_maailmassa_vol_1.pdf?cs=1370864620

Ovatko opettajat asiakaspalvelijoita?

Tämä kysymys jäi pyörimään päähäni ja ei kun tuumasta toimeen. Minä kysyn itseltäni ennen kuin käännyn Twitterin asiantuntijoiden puoleen:Onko opettaja asiakaspalvelija? Lisää kysymyksiä, mitä on asiakaspalvelu ja kuka sitä tarvitsee?

Asiakaspalvelua tai yksinkertaisemmin palvelua on vaikea yksiselitteisesti määritellä. Onkin parempi keskittyä itse palvelutapahtuman arvioitiin (Gröönroos, 1998, 53). Gröönroos nimeää palvelujen neljäksi ominaispiirteeksi, että:

 

1. Palvelut ovat aineettomia
2. Palvelut ovat tekoja tai tekojen sarjoja
3. Palvelut tuotetan ja kulutetaan samanaikaisesti
4. Asiakas osallistuu tuotantoprosessiin

Asiakas kokee palvelutilanteen aina henkilökohtaisena vuorovaikutustilanteena, eivätkä  he erota sitä yrityksen koko toiminnasta. Hyvä asiakaspalvelu käsitetään laadukkaana toimintana, jonka asiakas käsittää paremmin kuin palvelun aikana tehdyn konkreettisen työn, esimerkiksi auton huollon. Henkilökohtainen palvelutapahtuma jää asiakkaan mieleen ja usein liikkeet pyytävät asiakkaalta palautetta saadusta palvelusta, ja silloin asiakas kertoo ja antaa palautetta itse palvelutilanteesta. Sähköisten viestimien avulla tuotetut palvelut kuuluvat samaan vuorovaikutteiseen asiakaspalveluun.

Näyttäisi siis siltä, että olemme vahvasti yrittämisen puolella puhuttaessa asiakaspalvelusta ja sen merkittävyydestä. Mutta nythän minä unohdin, että oppilaitoksista valmistutaan asiakaspalveluammatteihin. Siis mitä? Oppilaitoksissa opettajat ja oppilaat ovat keskenään vuorovaikutustilanteessa eri oppimiskonteksteissa. Hotelli- ja ravintola-alan opetuksessa asiakaspalvelu on varsin tärkeässä osassa jo oppilaitosympäristössä. No, kukas muukaan mallina oppilaille voisi toimia kuin opettaja. Oliko se näin yksinkertaista? Opettaja siis laitetaan palvelemaan oppilaita, oppilaat ovat asiakkaita, he ovat maksavia asiakkaita. Ei ehkä sittenkään, mutta osittain yrittäjyyskasvatus pyrkii huomiomaan sen, että oppilaat saavat asiallisen mallin ja oppivat huomiomaan jo opiskeluympäristössä asiakaspalvelun merkityksen heidän tulevaisuuden tarpeista katsoen. Kaikkien meidän tulee osata viestiä ja käyttäytyä ammateissa niin, että tärkein lenkki hyvinvointiin on asiakas. Monet joutuvat vaihtamaan ammattia, eikä koskaan tiedä mihin palvelutehtävään tulevaisuudessa joutuu.

 

Opettaja on nykyisin oppimisen ohjaaja ja oppimisympäristön suunnittelija, ei niinkään luennoitsija. Hänen henkilökohtainen auktoriteettinsa tulee esille vuorovaikutustilanteissa oppilaiden kanssa. Luottamus oppilaisiin saavutetaan keskustelemalla ja toimimalla esimerkillisesti. Opettaja on kuitenkin se henkilö oppilaitosympäristössä, joka suunnittelee oppitunnit ja toteuttaa ne. Rehtoreilla on myös rankaisuvaltaa, eikä voida ajatella, että hän toimisi asiakaspalvelijana rangaistessaan oppilasta.Asiakaspalvelu on tärkeä oppiaine, opettajat suunnittelevat ja ohjaavat asiakaspalveluoppituntien toteuttamisen työelämän vaatimusten mukaisesti.

Opettajan tehtävä on ylläpitää verkostoja yritysmaailmaan ja etsiä viimeisintä tietoa, joka hänen on pyrittävä saamaan oppilaiden tietoisuuteen. Oppilaiden vanhemmat saattavat mieltää opettajan niin, että hän on vastuussa meidän pojan tai tytön hyvistä arvosanoista, ja kun ne eivät toteudu, nähdään opettaja syypääksi oppimattomuuteen. Myös asenne, että vanhemmat käsittävät maksajina olevansa opettajan asiakkaita, joita opettajan tulee palvella saattaa johtaa kiivaisiin väittelyihin ja valituksiin.

Minä ottaisin mukaan oppilaitosympäristöön kolmanneksi pyöräksi työelämänasiantuntijat jo opiskeluvaiheessa. Työelämän vaatimukset tulisi ottaa paremmin huomioon opetusta suunniteltaessa, eikä sen ilmenemisenä huonona asiakaspalautteena työharjoittelutilanteiden jälkeen. Vanhempain iltoihin kannattaisi myös kutsua henkilöitä työelämästä.

International Week for TAMK School of Vocational Teacher Education in May 2014

TAOKK organises its second international week for international partners in May 2014. The theme of the week is Individual Learning Paths and the program will include different presentations, discussions, excursions and other activities around this theme.

A part of this international week is the closing seminar for Disseminating Inclusive Practices -project. The closing seminar will be held on 6th May 2014. More informtation about the international week and closing seminar for DIP -project will be given soon.

TAOKK organised its first international week in April 2011 and this week gave us the enthusiasm to make this international week a biennal event. Hopefully we will get as many and active partners to participate as we did for the first time.

Some memories from our last international week can be seen below.

Opettajaksi vaiko ei?

Tällä viikolla vietetään elinikäisen oppimisen ja ohjauksen kampanjaa, jonka teemana tänä vuonna on innostu oppimaan. Tässä yhden aikuisopiskelijan mietteitä opettajankoulutuksen loppuvaiheessa:

Olen 41-vuotias apteekkiproviisori. Olen työskennellyt apteekkialalla 20 vuotta, viimeiset viisi vuotta proviisorina ja esimiehenä suurehkossa marketapteekissa. Toimin myös sivutoimisena luento-opettajana ammatillisessa oppilaitoksessa sekä luennoitsijana erilaisissa yhdistyksissä. Olen valmistunut tradenomiksi (YAMK) ammattikorkeakoulusta sekä olen suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon. Tällä hetkellä opiskelen työn ohessa opettajaopintojen lisäksi englanninkielistä MBA-tutkintoa ja KTM-tutkintoa.

Syy, miksi päätin hakeutua opettajan pedagogisiin opintoihin, on hieman epäselvä, jopa itsellenikin. Ajattelin, että saisin opintojen kautta varmuutta toimia luento-opettajana, että oppisin uusia opetusmenetelmiä ja että ennen kaikkea saisin pätevyyden toimia opettajana. Tämä saattaa vaikuttaa loogiselta, mutta kun opinnot ovat loppusuoralla, voin todeta, että näin ei ole.

Olen yrittänyt ”imeä itseeni” vaikutteita opettajaopiskelijakollegoilta ja ryhmän ohjaajalta, olen yrittänyt oppia opettajan maailmankatsomuksen, mutta on todettava, että sisäistä opettajan kutsumusta minusta ei löydy. Olen myöntänyt itselleni, että en halua toimia päätoimisena opettajana työurani viimeisiä vuosikymmeniä. En halua mennä aamuisin saman luokan eteen opettamaan vaikkapa lääkeaine- tai reseptioppia. Voin tehdä sitä sivutoimisesti oman aikatauluni ja jaksamiseni mukaan. No, voidaan tietysti kysyä, että miten saman luokan opettaminen päivästä toiseen eroaa saman työyhteisön esimiehenä toimimisesta päivästä toiseen? Ei kai kovinkaan paljon.

Tiedän, mikä on ammatillinen tavoitteeni: toimia satakuntalaisena apteekkarina tulevaisuudessa, toivottavasti jo lähivuosina. Haluan toimia yrittäjänä, apteekkarina, ja haluan johtaa yritystä omia periaatteitani ja oppimiani liiketaloudellisia lainalaisuuksia sekä luonnollisesti apteekkialan säädöksiä noudattaen.

Olen ajatellut, että opettajan pedagoginen pätevyys on minulle eräänlainen varasuunnitelma tulevaa työuraa varten. Eihän sitä koskaan tiedä millaiseksi suomalainen apteekkijärjestelmä tulee muuttumaan. Voi olla, että jo muutaman vuoden kuluttua asiakas ostaa särkylääkkeensä päivittäistavarakaupan puolelta ja silloin apteekkien ammatillinen erityisasema saattaa olla vaarassa heikentyä. Tällaisessa tilanteessa voisin kuvitella hakeutuvani opetusalalle, en kuitenkaan päätoimiseksi opettajaksi silloinkaan, vaan vaikkapa koulutuspäällikön uralle. Koulutusjohtajan toimi kiinnostaisi vielä enemmän, mutta usein koulutusjohtajaksi pääseminen edellyttää tohtorin tai edes lisensiaatin tutkintoa.

Pohtiessani opettajuuttani ja opettajaopintojani, vahvistuu mielessäni ajatus, että olin oikeilla jäljillä hakeutuessani opiskelemaan opettajaksi ts. en mitenkään voi sanoa katuvani opintojen aloittamista. Päinvastoin, olen hyvinkin ylpeä ja iloinen siitä, että minut hyväksyttiin opettajaopiskelijaksi satojen hakijoiden joukosta. Olen oppinut paljon uusia asioita, tutustunut erilaisiin ihmisiin ja hahmottanut vähitellen omaa tietäni; tietäni proviisorina höystettynä ammattialan opettajuudella. En vaihtaisi toista toiseen, mutta olen tyytyväinen voidessani yhdistää eri ammatit omien tarpeideni mukaisesti. Opiskelu ja oppiminen kannattavat aina.

Pari lisämuuttujaa

Elämme vuoden 2013 jälkimmäistä puoliskoa. Naapurimme Lotta aloitti elokuussa peruskoulussa. Lotta on vuonna 2050 parhaassa työiässä 44 vuotias. Mitä annettavaa yhteiskunnalla pitäisi olla Lotalle?

Ennen kun voi ennustaa, on tiedettävä mennyt. Mikä tosin ei ole kaksinen viimeaikaisen kehityksen valossa tarkasteltuna. Peruskoulu-uudistuksen jälkeen vuodesta 1970 suomalaisten koulutustaso on noussut kokoajan. Kansainvälisyys ja globaali olemassaolo ovat tulleet jäädäkseen. Voidaan myös puhua informaatioteknologian arkipäiväistymisestä koulumaailmassa. Saamme helposti tietoa maailman tapahtumista Internetin avulla. En tiedä onko Lotalla jo kuinka monta kansainvälistä Facebook- kaveria, mutta vähän vanhemmilla niitä jo on. Kielitaito on perusasia ja se kehittyy Internetissä toimimalla.

Koulussa Lotta tapaa varmasti mahanmuuttaneiden perheiden lapsia. Suomessa oli vuonna 2011 noin 183000 vakituiseen täällä asuvaa ulkomaalaista. Heitä on täällä lääkäreinä, koodaajina, rakentajina, jne. Työnantajat arvostavat heidän työpanostaan ja kansainvälisiä yhteyksiään.
Eivät koulutetut suomalaiset nuoret aikuiset ole sen huonomassa asemassa työmarkkinoilla. Monesti yrityksen työkieli on englanti, jo sen vuoksi, että osa työkavereista on ulkomaalaisia tai työskentelee yrityksen ulkomaan toimistolla lähibisnesalueella. Työnkuva on myös muuttunut enempi välineellisemmäksi. Tietokone ja globaalit nettiyhteydet kuuluvat työn kuvaan päivittäin.
Harrastukset ovat kansainvälisiä. kaverit tapaavat toisensa harrastusten merkeissä ulkomailla. Kulttuurit osataan tulkita puolin ja toisin. Verkottumista tapahtuu koko ajan. Välttämättä uutta kameraa tai tietokonetta ei osteta kotimaasta, koska sen voi saada verkkokaupasta halvemmalla ulkomaalla, suoraan kotiovelle kuljetettuna.

Mitä tulevaisuuden eväitä opettajilla on Lotalle annettavana? Vai kasvaako Lotasta kansainvälinen nuori, jonka arvomaailma myötäilee erilaisten kulttuureiden rajapintoja joustavasti missä milloinkin ollaan. Voidaan kysyä onko yhteinen maapalomme sitten tulevaisuudessa parempi ja vakaampi paikka elää? Luulenpa että moni on kanssani samaa mieltä, että ei ole. Jo yksin raaka-aineiden riittävyys johtaa kilpailuun niiden käytöstä. Väestö muuttaa asumaan kaupunkeihin. Tuoko se ongelmia puhtaan veden ja ravinnon jakeluun, mihin laitetaan ympäristöjätteet, miten turvataan lämmitysenergian saanti. Vaikutta siltä, että pienen Lotan tulevaisuus liittyy ongelmiin ja lisäongelmiin. Lotalle tulisi koulussa opettaa siis ongelmanratkaisutaitoja. Vielä kun Lotta ja hänen kaikki kaverit saadaan yhdessä pohtimaan ja ratkaisemaan ongelmia, voimme turvallisin mielin ottaa ongenvavan käteemme ja mennä virtuaalikalaan Alaskaan.

Teksti: Atte Marttinen

TAOKK 2013 Aloitustilaisuudessa

Nämä piti olla ammatillisen opettajakoulutuksen ja erityisopettajakoulutuksen avajaiset, eikä mitkään kevätjuhlat. Niin vain kävi että tunteellinen ja ajatuksia herättävän musiikkiesityksen aikana meinasi tippa tulla linssiin. Musiikki oli Charles Aznavourin Eilen kun mä tienyt en. Maistelkaa itse:
Mä haavein tuhansin luo lensin pilvien, mä hiekkaan rakensin kun vielä tiennyt en.
Ei aina käydä voi kuin elämältä odottaa, ei kestä linnat nuo, jos pettää alta maa.

Ei auta itku markkinoilla, sanoisi vanha tätini tässä vaiheessa. Mietin, onko minusta opettajana muuttamaan tätä maailmaa paremmaksi paikaksi elää? On niin paljon asioita, mitä pitäisi korjata: työttömyyttä, perheiden pahoinvointia ja nuorten syrjäytymistä. Puuttumatta nyt hallitus- tai työmarkkinapolitiikkaan, jotka nekin tuntuvat olevan kuin syntipukin etsintää sille, kun mitään ei tapahdu. Niin ja miten maapallo makaa. On sotia, nälänhätää, mielenosoituksia ja nuorisotyöttömyyttä. Ei vedä Kiinan markkinat. Mitä tähän nyt voisi vielä lisätä? Aaah, parempi, ei mitään.

Ketä tästä kamalasta kehityksestä sitten pitäisi syyttää? Ihminen tämän kaiken on saanut aikaan, tyytymätön ihminen, joka haluaa ja haluaa, eikä koskaan ole tyydytetty. Koskaan ei ole tarpeeksi hyvin. Opettajaopiskelija kuin opettaja on myös ihminen, ainakin minun mielestä. Kysyttäessä yläasteen Anssilta, hän saattaisi vetää pipoa tiukemmin päähän ja örähtää pää pulpettia vasten jotain eläimellistä. Kyllä OPETTAJA VOI MUUTTAA maailmaa, juurihan se todettiin, ihmisen aikaansaannoksia tässä katsellaan. Siis yritä edes muuttaa!

Avajaisissa meille näytettiin luokkakuvaa vuosien takaa. Kuvassa alakoululaiset istuivat kiltisti pulpettien ääressä ja opettaja valvoi luokkaa takaoikealta. Kaikki katsoivat luottavaisen hymyillen kameraan. Kaikki näyttävät iloisilta ja hyvinvoivilta. Oliko asiat silloin paremmin? Ei varmaan paremmin, mutta elämä pyöri pienemmissä piireissä ja oli yksinkertaisempaa. Ei tullut infoähkyjä. Ei kyllä ollut kännyköitä tai tabletteja, eikä pelattu netissä sotapelejä. Kylän lapset pelasivat kesällä jalkapalloa ja talvella luisteltiin ja hiihdettiin.

Menneeseen ei voi palata. Ei ainakaan vielä, tiedä noista nykyisistä fyysikoista, mitä tuleman pitää, jos ne aika-akselit riittävästi kaareutuvat. Mitä tässä sitten pitää tehdä? Vastaus löytyy jokaiselta ihmiseltä korvien välistä. Tosin ei ole sellaista mekanismia, mitä vääntämällä kaikkien asenteet muuttuisivat kerralla. Voimme sanoa työmarkkinajohtajille että ” Älkää kyykyttäkö toisianne vaan tehkää jotain yhdessä asioiden puolesta.” Tuskin mitään tapahtuu, jos lehdistä lukee.

Opettajat tietävät että muutokset ihmisten asenteissa oikeaan suuntaan tulee aloittaa jo lapsena. Jos lapsi löytää innostuksen kipinän, tulee edistystä tapahtumaan. Innostunut ihminen on taistelija ja hänessä on rohkeutta toteuttaa unelmansa. Innostus tarttuu myös kanssaihmisiin. Pienistä lumipalloista voi kasvaa isoja palloja, kun niitä tekemään saadaan paljon innostuneita ihmisiä.

Vaikka tuo aloitusesitys otti kantaa myös homekouluihin ja huonoon rakentamiseen, jäi se kauniisti mieleen. Opettaminen on myös tunnetta, tunnetta toimia oikeitten asioiden puolesta.

Teksti: Atte Marttinen