Mitä tulisi ottaa huomioon erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten opettamisessa ja ohjaamisessa - Aikuisia oppijoita, nuoria oppilaita / opiskelijoita?

Opetustyön terminologia on muuttunut. Oppilas- ja opiskelija- nimitykset ovat väistymässä oppija -nimikkeen tieltä. Opetus nähdään entistä enemmän fasilitointina, tutorointina, mentorointina ja ohjaus- ja neuvontatyönä. Ohjauksessa vaikuttavat toimijoiden yhteistyö ja käytetty kieli, arvot, tarpeet ja tavoitteet, aiemmat oppimis- ja elämänkokemukset sekä ohjauksen menetelmät ja interventiot. On sanottu, että ohjaus on  toimintaa terapian ja opettamisen väliltä.

Kari Uusikylä (HS 7.4.2014) toteaa: “Nykymuoti sivuuttaa opetuksen ja opiskelun. Ei ole opiskelijoita vaan oppijoita, jotka oppivat moderneissa oppimisympäristöissä.” Oppijuus onkin aikuisiässä pätevämpi ja omatoimisuutta / itseohjautuvuutta korostava termi. Opettaja ja oppija ovat aikuisia, tasavertaisia ja yhdessä opittavan aineen äärellä. Peruskoulun opettaja ei kuitenkaan voi Uusikylän mukaan olla yksi kanssaoppijoista. “Opettaja on aikuinen kasvattaja, joka vastaa oppilaiden turvallisuudesta ja arjen sujumisesta. Opettajalla on oikeus ja velvollisuus opettaa, ja oppilaiden tehtävänä on opiskella - muuten ei opi.”

Peters esittää, että oppijan omat kokemukset ovat uuden oppimisen perusta ja opettaja toimii oppimisprosessin auttajana ja fasilitaattorina (Peltonen, s. 48). On siis merkitystä sillä, kuinka kauan oppija on elänyt ja millaisia kokemuksia hän on elämänsä aikana kerännyt. Peavy puolestaan puhuu elämänkentistä. Aikuisopiskelijalla on keskimäärin laajempi kenttä ja kokemuspohja. Tästä asetelmasta johtuen  aikuisten ohjaus ja opetus on erilaista verrattuna kokemattomampiin nuorisoasteen opiskelijoihin ja peruskoulun oppilaisiin. Ohjattavan omat tulkinnat omasta elämästään voidaan ymmärtää todellisuutta tuottavaksi ja seurauksia aiheuttavaksi toiminnaksi (Onnismaa, s.8).”

Ohjaajuudessa on kaksi asiantuntijuutta yhteistyössä: ohjaajan asiantuntijuus prosessista ja ohjattavan asiantuntijuus oman elämänsä tilanteista ja ratkaisuista. Elämänkaaren pituus vaikuttaa näihinkin asiantuntijuuksiin. Nuorella perspektiivi ratkaisuihin voi olla huomattavasti kapeampi kuin aikuisopiskelijalla.

Nuoret saattavat tarvita aikuisia enemmän kasvatuksellista ohjausotetta. Aikuisilla on usein havaittavissa itseohjautuvuutta ja selkeä oppimismotivaatio ja –tavoite. Opiskelu koetaan mahdollisuudeksi ja siihen suuntaudutaan useimmiten vapaaehtoisesti.  Nuori ei vielä saata tietää, mihin opiskelu oikeasti johtaa ja mitä tarkoittaa eri oppiaineiden osuus kokonaisuudessa ja mahdollisesti oikeassa työelämässä. Hänelle joutuu käytännössä  enemmän perustelemaan paikalla olemisen merkitystä ja rajoja sekä käyttämään tsemppipuhetta. Koulun käyminen ja opiskelu saatetaan kokea pakkona, vain vaiheena kohti jotakin ”todellisempaa”.  Aikuinen kantaa helpommin vastuuta omasta opiskelustaan.

Nuoren kyky toimia käsitteellisen kielen alueella ei myöskään välttämättä ole aikuisen oppijan tasolla. Aikuisopiskelijan ohjaaminen suuntautuu useammin aiheen kriittiseen tarkasteluun ja kieli saattaa olla metaforatasolla, jota nuoren voi olla vaikea ymmärtää. Aikuisella saattaa myös olla jo pitkä työelämäkokemus, johon hän peilaa oppimaansa.

Opettamisessa ja ohjaamisessa tulee huomioida elämänkaaren tilanne. Esim. Erikssonin kehityspsykologinen näkemys voi auttaa vaiheen ymmärtämisessä.  Identiteetti on koko elämän läpi kehittyvä ja muuttuva minuuden kokemus. Nuori  hakee vielä  identiteettiään ihmisenä, ja on  rooliensa kanssa epävarma. Aikuisiässä haasteet ovat jo toisenlaiset: minuuden kokemus voi olla vahvempi ja sitä peilataan nyt suhteessa työidentiteettiin. Nuori opiskelee vielä molempia. ”Ohjaustyö on ajan, huomion ja kunnioituksen antamista. Ohjauksella tuetaan ihmisen mahdollisuuksia sijoittaa ura- ja elämänsuunnittelu oman elämän osaksi.” (Onnismaa,s. 15).

Uusikylä korostaa opettajan ja opetuksen merkitystä peruskoulun oppilaiden persoonallisuuden eheän kasvun tukemisessa. Tämän tulisi hänen mielestään edelleen olla koulun ylin päämäärä. Myös aikuisen oppijan kohdalla identiteetti kehittyy, muuntuu ja kasvaa erilaisten oppimisprosessien myötä/tuloksena. Opettajan työnä on suunnitella opetus sisällöllisesti ja menetelmällisesti sellaiseksi, että se tukee oppijan identiteetin kehittymistä hänen iästään riippumatta. ”Ohjauksen tavoitteena on auttaa ohjattavaa elämään tasapainoisemmin ympäristönsä kanssa ja käyttämään mahdollisuuksiaan tavoitteellisesti hyväkseen”, kirjoittaa Onnismaa (s.7).

Iästä, kokemuksesta  ja elämänkaaren vaiheesta riippumatta sekä nuori että aikuinen, oppilas tai oppija, tarvitsevat oppiakseen myönteistä kannustusta ja sisäisen turvallisuuden tunteen.  Opettajan/ohjaajan tehtävänä on antaa heille  - ohjaustyön perusajatuksen mukaan - aikaa, huomiota ja kunnioitusta opetuksen sisällöllisten tavoitteiden täyttämisen lisäksi.

”Ei pidä vahingoittaa ketään vaan pikemminkin auttaa kaikkia mahdollisuuksien mukaan.” Arthur Schopenhauer. Peltonen, s. 103)

LÄHTEET:

Dunderfelt Tony: Elämänkaaripsykologia

Onnismaa Jussi: Ohjaus- ja neuvontatyö

Peavy Vance R.: Sosiodynaaminen ohjaus

Peltonen Hannu: Kasvattajana sosiaali- ja terveysalan ammateissa

Uusikylä Kari, Helsingin Sanomat 7.4.2014

Taokk:n Ammatilliset opettajaopiskelijat 13 TaPeB Satu Nieminen ja Kreettaliisa Rahkamaa-Alingue, Some-oppimistehtävä

Temperamentti ja koulu

Kevään viimeisen ”Erkkaa verkossa” luennoi Liisa Keltinkangas- Järvinen. Temperamentti ja syrjäytyminen luento kertoi siitä, mitä vaikutuksia yksilön temperamentilla on kouluympäristössä, lähtökohtana jokaisella oleva yksilöllinen temperamentti. Alla on temperamentin määritelmä Liisa Keltinkangas- Järvinen, ym. http://www.tieteessatapahtuu.fi/011/luonto.htm.

Temperamentilla tarkoitetaan ihmiselle tyypillistä yksilöllistä käyttäytymis- tai reagoimistyyliä, joka erottaa hänet muista. Temperamentti kertoo, kuinka ihminen tekee sen, mitä hän tekee, ei sitä, mitä ihminen tekee, eikä sitä, miksi hän tekee. Kun kuvailemme ihmistä, puhumme usein temperamenttipiirteistä, koska temperamentti on paitsi yksilöllinen, "erottaa ihmisen muista", niin ulospäin näkyvä ja helposti havainnoitavissa oleva. Emme tiedä, miksi ihminen on huonolla tuulella, mutta voimme helposti havaita, millä tavalla hän sen osoittaa.

Lähtökohtana on siis, että saamme luonnon arpajaisissa jokainen pysyvän ominaisuuden, joka ilmenee persoonallisuuden biologisena pohjana. Se on sidoksissa aivorakenteisiin ja fysiologiaan. Kasvatus ja ympäristö muovaavat temperamenttia elinkaaren ajan. Aluksi kasvattajina ovat lapsen vanhemmat ja myöhemmin koulu ja lähipiiri. Temperamentti ei tuota persoonallisuutta vaan ympäristön palaute tuottaa persoonallisuuden. Temperamentti ei vaikuta oppimiseen ainoastaan ensireaktioon, miten asioihin suhtaudutaan. Ei ole poikkeavia temperamentteja vain normaaleja. Temperamentin tehtävä on säilyttää yksilöllisyys.

Luennoitsija oli huolissaan siitä, että tehdyn tutkimuksen mukaan temperamentti vaikuttaa arvosanoihin Suomen kouluissa. Suomella on länsimaiden korkein ero tyttöjen ja poikien arvosanoissa. Yhteiskunnalle ei ole tarkoituksenmukaista, että vain tytöt menevät jatkoon opiskelussa ja tämä kehitys vain kasvaa vuosi vuodelta. Tutkimuksen mukaan temperamentti selittää yli 40 % matematiikan ja äidinkielen arvosanojen varianssista (oppilaiden välisistä eroista), vaikka temperamentilla ei ole vaikutusta oppimiseen.

Elämme suvaitsemattomuuden aikaa ja arvostamme henkilöitä joilla on korkea itsetunto, sosiaalisuus ja kyky riskinottoon. Sosiaalinen avoin ja iloinen henkilö koetaan yhteiskunnassa positiivisena. Kouluympäristö siis suosii tietynlaisia temperamentteja ja jättää muut alisuoriutujiksi. Tutkimukseen osallistui 10 % Suomen peruskouluista ja 4200 henkilöä, joukossa myös opettajia.

Katse kohdistuu siis opettajaan. Määrääkö opettaja oppilaan opiskelutyylin ja saako hän arvostelussa ottaa sen mukaan? Kaksi oppilasta tekee perusteiltaan samanlaiset työt. Toinen on ollut poissa tunneilta, pyytää lisäaikaa ja on huonosti tavoitettavissa. Hän  on aamu-uninen ja kohtaa stressin omalla tavallaan. Kuitenkin hän saa numeroa pienemmän arvosanan opettajalta.

Miten opettajan tulisi toimia:1) opettajan tulisi ottaa huomioon oppilaiden temperamentin ääripäät, niin että hän tasoittaa niitä, 2) opettajan pitää tunnustaa jokaisen yksilön oma luontainen temperamentti luontaiseksi tavaksi opiskella, 3) temperamenttia ei tule sotkea oppimiseen, 4) oppilaita ei pidä jakaa temperamentin mukaan ryhmiin, vaan pyrkiä tasoittamaan ja ottamaan mukaan ryhmissä eri ääripäitä, 5) oppimisympäristön rakenteelliset ratkaisut huomioitava siten, ettei temperamentin mukaan oppilas kuluta turhaan energiaa, esimerkiksi varautuneelta ja estyneeltä oppilaalta kuluu energiaa koska hänen pitää olla nopeasti valmis tekemään uusia asioita, tai luokan seinät ovat täynnä karttoja ja tietoa, jota kontrolloiva oppilas rekisteröi, eikä pysty keskittymään koetehtäviin, 6) opettajan kannattaa pyrkiä pitämään vaihtelevia kokeita ja 7) opettajan on ohjattava temperamenttia, ei arvosteltava.

Päätulos oli, että jos temperamentin osuus arvostelussa jätetään pois tasoittuvat tyttöjen ja poikien väliset erot. Toimintatyyliin, miten opiskellaan kiinnitettävä huomiota ja tasoitettava tyttöjen ja poikien välisiä toimintatapoja. Opettaja opettaa ammattitaidollaan, eikä temperamentillään. Valintaprosessi korostaa liikaa sosiaalisuutta, josta seuraa, että toisille jää vähempi huomio, mistä seuraa entistä kriittisempi suhtautuminen poikkeavaan temperamenttiin ja siitä seuraa entistä herkempi syrjäytyminen yhteiskunnasta. Miesopettajat ja vanhemmat opettajat eivät häiriintyneet temperamentista ja ottivat näin ollen vähempi sen vaikutusta mukaan arvostelussa.

Kuvat:http://www.morguefile.com/archive