Ammatillinen identiteetti ja ohjaaminen

Oman identiteetin äärelle pysähdytään arjessa  harvoin. Kuka minä olen? Millaisia käsityksiä minulla on itsestäni? Herää kysymys, onko se identiteettimme, joka pakottaa pohtimaan elämää ikävuosikymmenten vaihtuessa? Ajoittainhan ihminen joutuu tekemään välitilinpäätöstä. ”Käsitys itsestä ja omasta elämästä muuttuu ja rakentuu vähitellen, kun ihminen suhteuttaa uusia kokemuksia aiempiin elämäntapahtumiin.” Näin toteaa Jussi Onnismaa kirjassaan Ohjaus- ja neuvontatyö. Näitä uusia kokemuksia sulatellessa valmistaudumme jo seuraaviin identiteetin kerrostumiin.

Minäidentiteetti

Identiteetti muodostuu oman elämän narraatiosta. Se muovautuu elettäessä, tarinaa punottaessa, oman kertomuksen äärellä. Tarinassa on kuitenkin myös paljon ulkopuolelta tulevia vaikutteita. Vuorovaikutus ystävien, kumppanien, vanhempien, opettajien, työkavereiden ja muiden elämämme tärkeiden ihmisten kanssa muovaa tarinaamme . Ulkoisena taustatekijänä vaikuttaa kulttuuri, jossa elämme:  sen historian kasaumat, kieli ja tavat, yhteiskuntamme arvot ja viitekehykset. Kenen joukoissa seison? Elänkö niin kuin opetan?  Näiden ulkoisten  ja sisäisten tekijöiden kautta  muovautuu kokemus omista mahdollisuuksista  ja kyvyistä, niiden kautta  rakentuu niin kutsuttu  oman elämän hallinnan tunne. Onnismaa toteaa, että ”Tosi olemusta ei voida koskaan saavuttaa, sillä identiteetti on jatkuvasti epätäydellinen, prosessissa ja alati muotoutuva.”

Ammatillinen identiteetti

Minäidentiteetti luo pohjaa ammatillisen identiteetin syntymiselle ja vahvistumiselle. Ammatillinen identiteetti koostuu sekä persoonallisista että sosiaalisista ja kulttuurisista tekijöistä: se on ihmisen elämänhistoriaan perustuva käsitys itsestä ammatillisena toimijana. Richard Sennet on todennut, että “ammatillisuus merkitsee työn tekemistä hyvin sen itsensä vuoksi.” Ammatti-identiteetti rakentuu käsityksistä siitä mihin kuulun ja samaistun, mitä pidän työssä tärkeänä (arvot ja etiikka) ja  miten siihen sitoudun. Mikäli ei voi allekirjoittaa työnsä arvoja ja tehdä työtään haluamallaan tavalla suurimman osan aikaa, ammatti-identiteetti joutuu konfliktitilaan.

Nykyisin työn jatkuvuus ei ole yhtä itsestään selvää kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Ammatillisen identiteetin rakentuminen ja vahvistuminen edellyttävät työn jatkuvuutta ja ennustettavuutta. Uudet nopeat tilanteiden vaihtelut, lyhyet työsuhteet, vaihtuvat työkaverit, tiuhaan tapahtuvat tietotekniset päivitykset ja monet muut muutostekijät vaikeuttavat ammatti-identiteetin syntymistä. Miten jatkuvasti muuttuvassa maailmassa on mahdollista saavuttaa hallinnan tunne ja asiantuntijan rooli?

Hyvällä ohjauksella identiteetti vahvistuu

Ammatillisen opettajan tehtävänä on ohjata ja tukea opiskelijaa ammattiin kasvamisessa,  ammatillisen identiteetin löytämisessä.  Hyvä ohjaus ja neuvonta lähtee hyvästä ohjattavan tarpeen arvioinnista. Kun alkukartoitus on tehty, asetetaan tavoite ja lähdetään tutkimaan elämän aikajanaa menneisyys – nykyisyys – tulevaisuus.

Onnismaa toteaa: ”Ohjaus, kuten johtaminenkin, perustuu viisauteen. Uskotaan ohjattavien / johdettavien viisauteen.” Ohjattavalla itsellään on paras asiantuntijuus omasta elämästään, elinoloistaan ja niiden vaihtelusta. Ohjaajalla voi olla “työkalupakki”, josta ammentaa menetelmiä kaivaa tuota viisautta esiin. Ohjattava on käynyt elämänsä aikana läpi monenlaisia menettelytapoja ja ongelmanratkaisutilanteita. Hänellä on myös oma käsityksensä elämänsä asioiden suhteellisuudesta, jota ohjaaja ei voi tietää. Hän todennäköisesti arvottaa omassa elämässään asian toisin, mutta ohjaustilanteessa ei saa kyseenalaistaa ohjattavan käsitystä. Kyse on eettisestä näkökulmasta.

Ohjaajan on oltava hienovarainen lähtiessään ohjaamaan muutosta. Ohjattavalla on tietty kyky sietää epävarmuutta ja muutosta. Ihmiset pystyvät ennakoimaan muutoksia hyvin eri tavoin: joillekin muutos ja eteenpäin meneminen on elinehto, toisille pysäyttävä aikalisän paikka. Ohjauksessa on aina, mikäli suinkin mahdollista, edettävä ohjattavan aikataulun mukaan.

Jos kyky sietää muutosta on kullakin yksilöllinen, on myös jokaisella omanlaisensa oivaltamisen kyky. Kovastikin voi varioida ohjaajan antaman lisätiedon, tsemppauksen ja rohkaisun määrä eri tilanteissa. Jokaisella ohjattavalla on oma käsitys siitä, kuinka paljon ohjausta kokee tarvitsevansa, kuinka paljon on sopivaa, koska mennään tyrkyttämisen puolelle. Ohjaajan tulee aina pystyä arvioimaan ohjaustilanteen tuloksia suhteessa ohjattavan tavoitteeseen ja hänen arviointiskaalaansa. On huomioitava myös se, millainen on ohjattavan kyky vastaanottaa ja käsitellä monimutkaisia ja -ulotteisia ongelmia. Ohjaaminen parhaimmillaan antaa tukea ristiriitatilanteissa, tarjoaa aikaa, huomiota ja kunnioitusta.      

Muutos vaatii usein uudenlaisia ratkaisuja. Ohjaajan on oltava selvillä ohjattavan luovasta kyvystä ja ongelmanratkaisukyvystä. Hyvä ohjattavan historian tuntemus auttaa tässä. Ohjaajuus tukee toimijuutta, valtaistaa (voimauttaa). Sen kautta voi ammentaa ohjattavan valmiutta toimia luovasti, kehittävästi ja vastuullisesti vuorovaikutustilanteissa ja erilaisissa tehtävissä. Hyvä tasa-arvoinen ohjaus on Onnismaan sanoin identiteettineuvottelua. Se voi myös tukea elinikäiseen oppimiseen.

  Ohjauksen välineitä

Seuraavassa olemme koonneet ohjauksen työvälineitä kirjasta Ohjaus- ja neuvontatyö (s. 29-33). Kirja tarjoaa hyvän pohjan luoda omaa ohjaajuutta opettajana.

-          Asioista sopiminen: selventää, tavoitteet ja muutostarve, puitteet, säännöt, kesto, ajankäyttö

-          Tavoite ja toiminnan suunnittelu: ohjaajan toiminnallisia ydintaitoja, prosessin hallinta

-    Sanat ja sanaton viestintä: yhdenmukaisuus, merkityksellisiä ovat myös tauot ja hiljaisuus, ajankäytön tauotus (tarkoittaa, jos puhuminen tyrehtyy, pidetään jaloittelutauko ja aloitetaan uudelleen). "Hyvä kommunikaatio tekee ihmiselle hyvää. Voidaan ajatella, että sanat ovat kuin käsiä, joilla voi koskettaa toisia, ja samalla myös puhuja tulee kosketetuksi." (Onnismaa, s. 45)

   -          Kysyminen, selventäminen: ohjattavan ymmärtäminen, välineitä keskusteluun, interventiona avoimet, suljetut ja selventävät kysymykset, avoimuus –> pois uskomuspohjaisesta ajattelusta. Onnismaa sanoo: “Ennalta tietäminen estää dialogisuuden toteutumista”

-          Kohdentaminen: huomion kiinnittäminen ja / tai rajoittaminen, palauttaa käsiteltävään aiheeseen, mikäli sivujuonne ei kuulu asiaan

            -          Konkretisointi: lisää ymmärrystä, tekee näkyväksi käytännön kautta

            -          Kannustus, vahvuuksien havainnointi ja verbalisointi, “tsemppipuhe”

       -          Konfrontointi: eri näkemyksen, sanojen tai tekojen asettaminen vastakkain, ohjaaja on peili, joka pysäyttää katsomaan, muttei nolaa

       -          Määräävä ote: ohjaaja määrittelee ongelman ja antaa toimintaohjeita (poikkeuksellinen esim. tilanteessa, jossa ohjattava välttelee päätöksen tekoa) Keinon käyttämisen vaarana voi olla riippuvuuden syntyminen ohjaajaan.   

-          Huumori: vakavuus ja hauskuus eivät ohjauksessa ole vastakohtia. Huumorin tilannekohtaisuus, soveliaisuus ja ohjattavan persoonallinen tapa täytyy huomioida.

-          Kokoaminen: miten tehty, mitä tehty, arviointi, mistä lähdetty - suuntaus tulevaan

-          Prosessin havainnollistaminen: Tarvittaessa yhteistyötä voi tehdä näkyväksi esim. kuvan, musiikin, sopimuspaperin, draaman, kirjoittamisen avulla

Lopuksi

        "Totuus ei synny eikä sijaitse yhden ihmisen päässä: se syntyy totuutta yhdessä etsivien ihmisten välillä, heidän dialogisessa kanssakäymisessään."Mihail Bahtin (Onnismaa, s.44)

"Yhteys toiseen on läheisyyttä, kasvokkain oloa ja yhteisöllisyyttä, ei niinkään tietoa. Kasvojen kohtaaminen ja toista kohti kurottuminen on sosiaalisuutta. - - Olen vastuussa toisesta heti, kun hän katsoo minua, ilman että edes otan vastuun hänestä." Emmanuel Levinas (Onnismaa, s.43)

LÄHDE: 

Onnismaa Jussi: Ohjaus- ja neuvontatyö. Aikaa, huomiota ja kunnioitusta. Gaudeamus, 2011

Taokk -opinnot 13-14

Satu Nieminen ja Kreettaliisa Rahkamaa-Alingue, 13TaPeB

Kohti ohjauksellista opettajuutta

Kirjoituksemme on osa opintokokonaisuus 2:sta, olemme tässä pohtineet arviointi,- ohjaamis,- kulttuuri- ja hyvinvointiosaamista. Ryhmän jäsenten nimet löytyvät lopusta. 


Kohti ohjauksellista opettajuutta






Opetuksesta sanasta arviointi tulee ensimmäiseksi mieleen oppilaille annettavat arvosanat kurssin tai opintokokonaisuuden loputtua. Meritokraattisessa yhteiskunnassa tämän voidaan sanoa olevan se tärkein opettajan tehtävä. Nyky-yhteiskunnassa, kun epätyypillisestä työstä on tulossa tyypillinen työ, tulee opetuksen antaa oppilaalle vankemmat eväät.
Arvioinnin tulee lähteä siitä, mitä opetetaan ja miten opetetaan. Se, mitä opetetaan, määritellään ydinosiltaan opetussuunnitelmassa. OPS:in tiedollisen sisällön ohella on syytä miettiä, mikä on oppilaiden tulevaisuudessa tarvitseman osaamisen ydin. Nykyaikaisessa tietoyhteiskunnassa täytyy erityisesti pohtia, kuinka paljon opetus on tiedon murusten kaatamista opiskelijoiden päähän ja kuinka paljon tiedon hankkimisen ja sen (älykkään/luovan) käytön opettamista. Nuo kaksi edellä mainittua osa-aluetta yleensä tarvitsevat aika erilaiset opetusmenetelmät. Tiedon päähän kaatamisen jälkeen on sinne jääneen tiedon määrän arviointi ja tältä pohjalta tehdyn arvostelun tekeminen helppoa. Oppilaan taitojen arviointi tiedon hankinnassa ja sen älykkäässä käytössä taas on yleensä merkittävästi vaikeampaa.
Hyvä opettaja pyrkii kasvattamaan ja varustamaan oppilaansa tiedoilla ja taidoilla tämän päivän yhteiskuntaa varten. Kokenut opettaja näkee tämän muutoksen tarpeena opetuksessa ja uusia opettaja haasteena hyödyntää kaikkea hänelle opettajakoulutuksessa ladattua työkalustoa. Usein opetus on useamman ja osin jopa ristiriitaisen vaatimuksen täyttämistä. Hyvä opettaja arvioi ja haastaa koko ajan omaa ja oman yhteisönsä toimintaa, ja pyrkii kokeilemaan ja löytämään uusia tapoja hyvien oppimistulosten saavuttamiseksi.
Vaikka kuinka keskusteluissa ja julkisissa kannanotoissa puhummekin tarpeesta kasvattaa ja jalostaa oppilaita yhteiskunnan tulevaisuuden tekijöiksi, emme ole päässeet emmekä ilmeisesti kovin pian pääse irti tarpeesta tehdä numeerisia arvioita oppilaistamme. Pahimmillaan numeerinen arvio on opettajan salattua yksinvaltaa ja parhaimmillaan opettajan ja oppilaiden yhdessä käyttämää valtaa sopia arvostelun säännöistä. Erityisesti, kun kyse on mielipiteeseen perustuvasta, ei kvantifioitavissa olevasta osaamisesta, tulee oppilaan oma ja hänen vertaistensa arviointi olennaiseksi. Yhdessä tehdyllä koko ryhmän suoritusten arvioinnilla saadaan muodostettua parempi kuva tehtyjen tehtävien yleisestä laatutasosta ja kuka on onnistunut hyvin ja kuka ei niin hyvin.
Oppimisessaan heikosti menestyvän oppilaan kohdalla arvioinnista tulee helposti hankala tehtävä. Mitenkä arvioida osaamista, jos se ei täytä edes minimivaatimuksia. Ja mitenkä arvioida osaamista, joka yhdellä kurssin osa-alueella on hyvä, mutta jää toisella osa-alueella alle minimivaatimusten. Erilaisin tukitoimin voidaan oppilas pyrkiä auttamaan suorittamaan kurssi hyväksyttävästi. Valitettavasti erityisesti korkeakouluasteella tukitoimiin on varattu aivan liian vähän resursseja.

I teach Chinese in Sampola. Chinese is a one of the difficult languages in the world. The spelling and pronunciation are in two separate ways, no connections. During the planning the course, I try to make a easy to way for the student to learn, also I try to make a easy way for me to teach.

Understanding what I teach in the course is very important. Different individual has different way to learn new things, and some people is fast , some people is slow, I try to teach slowly so that everyone can understand , after I realize that everyone understand what I teach, then I continue the next step. Because the students understand the content what I teach, it is easy for me to guide them to do exercise. According to the exercise, I can access if I approach the goal of the course, in the same time I can access if the student reach my goal.

In practice, I use different teaching ways in my course. For example I make card for simple word, the student can learn the words by the card. I also teach songs in the course, when they sing the songs, they can remember some words and sentence. I also use CD and internet and group job for teaching. I still should use other ways, for example play games, but I don’t have here in Finland.

For the development, I think I should listen to other teachers’ courses, especially for language courses, so that I could get new ideas to apply in my course. Also I begin to teach the student how to write Chinese characters, I think I need to image some stories or pictures, and combine them to the Chinese characters, in order for the student to remember how to write Chinese characters.

Kulttuuriosaaminen on merkittävä pääoma niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Se parantaa yksilön kykyä navigoida nykymaailmassa ja vahvistaa yhteiskunnan elinvoimaisuutta. Kulttuuriosaamisen alueet kiteytyvät arvo-osaamiseen, elämänhallintaan ja globaaliin verkostoitumiseen.Kulttuuriosaaminen antaa valmiuksia, joita elämä ja työ modernissa urbaanissa ja globaalissa miljöössä edellyttävät. Yksilö menestyy, jos hänellä on mahdollisuus vaikuttaa itse muuttuviin tilanteisiin ja kontrolloida elämäntarinaansa, vaikka monet kaipaavatkin edelleen instituutioiden tarjoamaa pysyvyyttä ja turvaa. Kulttuuriosaaminen rakentuu esimerkiksi hyvän yleissivistyksen varaan. Ihmisen on tunnettava oma taustansa ja historiansa sekä niiden kytkeytyminen laajempiin kehitysprosesseihin. Yleissivistys toimii pohjana erikoistuneelle osaamiselle ja antaa keinoja vastata globaaleihin haasteisiin.Kulttuuriosaaminen auttaa ihmisiä orientoitumaan hämmentävässä muutosten maailmassa ja näkemään muutokset mahdollisuutena. Elämänhallintaan kuuluu osallisuus eli mahdollisuus jokaiselle tuoda oman panoksensa omien voimiensa mukaan yhteiseen hyvään ja kokea elämänsä merkittävänä. Kulttuuriosaamisen vahvistaminen on tehokas keino ehkäistä syrjäytymistä.

Kulttuuriosaamiseen kuuluu myös suvaitsevaisuus ja kyky asettua toisten ihmisten asemaan. Tällainen suvaitseva kulttuuriosaaminen ei tarkoita yksinomaan erilaisten kulttuurien tuntemista ja hyväksymistä, vaan kykyä käydä vuoropuhelua ja analysoida erilaisia tilanteita ja kohtaamisia vailla ennakko-oletuksia. Tämä on aitoa monikulttuurisuutta, joka perustuu vuoropuheluun ja omaan selkeään identiteettiin.

Tällä hetkellä omissa opetusryhmissäni ei ole ulkomaalaistaustaisia oppilaita, mutta aikaisemmin olen opettanut sekä romanimiestä että Thaimaalaista naista. Aikaisempi kokemus monikulttuurissta työyhteisöstä Irlannin Bunratty Shannon Shamrock hotellissa auttoi kohtaamaan vieraasta kulttuurista tulevaa opiskelijaa. Opettajana en voi asettaa ihmisarvoa eri viivalle, mutta opettajana tulen kohtaamaan erilaisia oppijoita. Ymmärrän monikulttuurisuuden tuovan haasteita, eri maissa ja kulttuureissa on vakiintuneita käytäntöjä joita tulisi pystyä sovittamaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Liikenneopettajan työ on paljolti lakeihin liittyvää opetusta, josta ei voi kenenkään kohdalla “luistaa”. Kuitenkin olen avoin kuulemaan erilaisista liikennelainsäädännöistä, ja ne voivat poikia hedelmällisiä keskusteluja koko opetusryhmässä. Sujuva englanninkielen taito ja ylläpitäminen auttavat ymmärtämisessä ja ymmärretyksi tulemisessa.

Pedagogisessa oppimisympäristössä otetaan huomioon erilaiset oppijat, huomioiden kulttuuritausta, oppilaiden erilaiset oppimistyylit ja oppimisvaikeudet. Pedagogisen oppimisympäristön tärkein tehtävä on luoda sellainen ilmapiiri, jossa oppilas oppii ja saa onnistumisen kokemuksia. Pedagoginen ilmapiiri tulisi olla kannustava, oppimisen tavoitteet ovat selkeät ja opetus johdonmukaista.
Opettajalla tulee olla myönteinen asenne opettamiseen, psyykkisen ilmapiirin luominen niin, että oppilailla ei ole pelkoa eikä jännittämistä opiskelun aikana. Lisäksi opettajan tulee huolehtia oppilaiden ryhmäytymisestä tavalla, joka ehkäisee oppilaan syrjäytymistä. Käytännössä tämä tarkoittaa jokaisen oppilaan huomioimista tasavertaisesti.
Oppimisen yksilöllistämisessä noudatetaan henkilökohtaistamista, jonka periaatteiden mukaan otetaan huomioon oppilaiden erilaiset kieli ja kulttuuritaustat sekä muusta syystä, kuten luki- ja kirjoitushäiriöistä johtuvat erityistarpeet ja lähtökohdat.
Joustavien opintopolkujen tukemiseksi opettajan ja oppilaitoksen tulee tukea ja kannustaa oppilasta suorittamaan alan tutkintoa ja / tai tutkintoja, kannustaa kestävään kehitykseen sekä alan kehittämiseen. Opettamisen ja oppimisen taustalla vaikuttavat työelämän tarpeet ja oppilaitoksen on tiedettävä, tunnistettava sekä käytettävä menetelmiä, jotka ohjaavat oppilasta saavuttamaan valmiudet, joita työelämässä vaaditaan.
Oppilaan ammatillisen identiteetin muotoutumisessa ja tukemisessa tulee ottaa huomioon oppilaan edellinen elämä, kokemukset ja tarjota sopiva tapa tiedollisen ja taidollisen aineksen soveltamiseen oppimisessa. Oppilaan persoonallinen identiteetti rakentuu jatkuvuuteen, jossa aiemmin koetut yhdistyvät uuteen. Lisäksi sosiaalinen identiteetti rakentuu uusien kontaktien kautta, opiskeluryhmän muotoutumisen kautta. Opintojen edetessä ammatillinen identiteetti rakentuu niin, että samaistutaan oman ammattialan normeihin, etiikkaan. Valmistumisen ja työn löytymisen kautta muodostuu oma ammatillinen rooli.
Ohjauksessa tulee kiinnittää huomiota itseohjautuvuuteen ja oman toiminnan arviointiin. Tärkeää on siis se, että oppilas oppii itse arvioimaan toimintaansa eikä niinkään luottamaan vain opettajan arviointiin. Ohjauksen tehtävä on tukea oppilasta niin, että hän alkaa luottaa omiin kykyihinsä ja taitoihinsa tulevassa ammatissaan. Onnistumisen tunteet ovat tärkeitä ammatillisen identiteetin muotoutumisessa.


Tekijät:

Mikko Lakiasuo
Olli Hyvärinen
Jun Liu
Arja Siltanen