24. marraskuuta 2014

Yrittäjänä Suomessa -työpaja maahanmuuttajille



TAOKKin yrittävyyspedagogiikan opettajaopiskelijat järjestivät ”Yrittäjänä Suomessa” -työpajan TAKKin maahanmuuttajille. Päivä järjestettiin TAKKin tiloissa Hervanassa, jolloin opettajaopiskelijat pääsivät autenttiseen oppimisympäristöön kouluttamaan ja oppimaan monipuolisen maahanmuutajajoukon kanssa. Ryhmästä löytyi monta kansalaisuutta ja monen alan ammattilaisia. Monikulttuurisuus tuntui kaikille aisteilla.


Visuaalisten tehosteiden kannustamana päivä lähti hymyillen käytiin. Vapautunut tunnelma säilyi koko päivän, mikä näkyi sekä ohjaajien että opiskelijoiden tekemisessä. Ohjelma oli rakennettu puolin ja toisin kerrottujen yrittäjätarinoiden ja toiminnallisuuden pohjalle. Laaja-alainen osaamisen havainnointi maahanmuutajien tarinoissa oli erityisen ilahduttavaa.


Arvokeskustelu loi pohjan yrittämisen ideologialle. Yrittäjätarinat olivat IT-, hoiva- ja kahvila/siivousalalta antaen hyvän kuvan yrittäjyyden mahdollisuuksista. Maahanmuuttajista löytyi jo valmiita IT-alan osaajia sekä hyvän ruuan tekijöitä. Suomalaisten yrittäjätarinoiden jälkeen keskustelu pienryhmissä oli vilkasta. Kielimuuri ei muodostunut esteeksi, vaan sitä kautta saatiin jopa lisää sisältöä teemoihin kun päästiin sisälle laavun tarjoamiin gurmee-elämyksiin. Samassa veneessä soudeltaessa kaikki pääsivät lopuksi tekemään omat aarrekarttansa. Tilaisuudessa oli vauhtia ja iloisia kohtaamisia sekä molemminpuolista tutustumista. Päivä huipentui yrittäjyyspatsaan rakentamiseen.

Teksti: Pasi Kolinummi
Kuvat: Eija Kujansuu

11. marraskuuta 2014

Opettajan arvot heijastuvat oppilaisiin


Sanonta “Opimme elämää, emme koulua varten” pitää edelleen paikkansa kiihtyvällä tahdilla muuttuvassa yhteiskunnassa. Ristiriita syntyy siitä, että koulussa on keskityttävä opintosuorituksiin. Opettajan arvomaailma heijastuu opetukseen ja sitä kautta oppilaisiin. Pysyvät ja kestävät arvot auttavat elämään yhteiskunnassa muutoksista huolimatta. Siksi jokaisen opettajan on syytä olla hyvin selvillä omista arvoistaan.

Jokaisen opettajan tai opettajaksi opiskelevan on syytä miettiä, mitkä ovat hänen omat arvonsa ja miten hän tuo ne esille. Opettaja opettaa oman persoonansa kautta, omalla tyylillään, joten opettajan arvot ovat aina läsnä hänen opetuksessaan. Hyvä opettaja on sinut itsensä ja toimintatyylinsä kanssa. Opettajan on tunnistettava oma arvopohjansa, jotta hän voi verrata omia arvojaan oppilaitoksen ja opetussuunnitelman arvoihin. Tämä on erityisen tärkeätä nykyaikana, kun monet vanhemmat ulkoistavat lastensa kasvatuksen koulun tehtäväksi, hyväksymme sen tai emme.

Arvopohjan miettiminen herättää terveellisiä kysymyksiä. Opetanko oppilaita eettisesti oikein? Välitänkö opetuksessani kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan? Olenko tasapuolinen kaikkia oppilaita kohtaan? Miten opetan eritasoisia oppilaita niin, että kaikki hyötyvät? Kasvatanko hyvinvointiin ja terveelliseen elämäntapaan? On syytä myös pohtia, ovatko tietoisesti tai tiedostamattomasti välittämäni arvot yksiselitteisesti hyviä tai huonoja.

Asenne ratkaisee, olemmeko töissämme tai opiskelussamme kuluttamassa omaa aikaamme, toteuttamassa yrityksen tai oppilaitoksen tavoitteita, palvelemassa yhteiskuntaa vaiko kehittämässä itseämme. Nykyaikana tärkeitä arvoja ja taitoja ovat toisten huomioon ottaminen, ryhmässä toimiminen ja verkostoituminen. Yksilön itsensä kehittäminen kehittää myös yhteisöä. “Terve itsekkyys” ja halu ottaa kaikki irti työstä tai opiskelusta voidaan katso positiiviseksi, kunhan se ei tapahdu toisten kustannuksella.

Opettajan on oltava riittävän hyvin selvillä siitä, mikä yhteiskunnassa on kriittistä tällä hetkellä ja mitä tapahtuu tulevaisuudessa, jotta hän voi opettaa ja ohjata oppilaitaan oikein. Hyvä opettaja ymmärtää ja hyödyntää omat yhteiskunnalliset vaikutusmahdollisuutensa. Ongelmana on, riittääkö aika.

Arvot näkyvät arkisessa tekemisessä, asenteena työntekoon ja koulunkäyntiin. Tuetaan aktiivista asennetta, tartutaan kiinni ja tehdään, opetellaan, jos ei osata, kokeneet perehdyttävät kokemattomia. Negatiivisia asenteita, kuten “ei kuulu toimenkuvaan” tai “ei mulle siitä makseta” tai “en osaa eikä kiinnosta”, pyritään karsimaan. Kasvatus yleiseen yritteliäisyyteen on yhteiskuntamme etu nykyisessä globalisoituvassa maailmassa.

Kirjoittajina TAOKK-opiskelijat Jarno Honkala, Olli Hyvärinen, Irmeli Jokilampi, Jun Liu ja Marjut Mponda-Bipella

3. marraskuuta 2014

XYZ-sukupolvi - Valoisan tulevaisuuden toivo!


Olen kertakaikkiaan väsynyt oleman kalkkis ja osaamaton uuden tekniikan suhteen. Haastan itseni elämäni eri tilanteissa tekemään kaikkeni oppiakseni hyödyntämään eteeni nousevat rajattomilta tuntuvat mahdollisuudet. Pirkko-Liisa Vesterisen luennossa "Uusi sukupolvi opiskelijoina" (TAMK 4.12.2012) kerrotaan eri sukupolviemme arvoista ja asioista. Tämän inspiraation pohjalta lähestyn tulevaisuutemme mahdollisuuksia!

Mahdollisuudet tuntuvat niin hurjilta, että kylmän sodan maailmassa eläneen on vaikea uskoa kaiken olevan todellista. Joskus usko ihmiseen on ollut käsinkosketeltavsti vaakalaudalla. Eikä ongelmia vieläkään ole ratkaistu.

Ilokseni olen saanut tutustua y-sukupolven (1980-1994) optimistisiin ja humaaneihin tavoitteisiin Telluksemme tulevaisuuden suhteen. Tunnen ylpeyttä, että tällaisia ihanteita vaalitaan meitä seuraavien sukupolvien sydämessä. Ihanteet ovat varmasti yhteisiä kaikille ajatteleville ihmisille - vapaus, luovuus, tasa-arvo, maapallomme rikkauksien tasapuolinen jakaminen, elämän mielekkääksi kokeminen henkilökohtaisten haasteiden toteuttamisen kautta! Tänä globaalina ihmisoikeudet tunnustavana aikana olemme lähempänä kuin koskaan ennen unelman toteutumista.

Samanaikaisesti kuitenkin omassa hyvinvointiyhteiskunnassamme, lintukodossamme syrjäytyneiden ja masentuneiden nuorten määrä kasvaa. Kaikki mahdollisuudet tuntuvat olevan käden ulottuvissa rohkealle tarttua. Estääkö pelko ja itseluottamuksen puute osaa nuorista haastamasta omaa elämäänsä.

Z-sukupolven (1995-) tulevaisuus on juuri nyt tekeillä. Kaikkia opettajia huolestuttaa rauhattomuus ja keskittymiskyvyn puute lapsissa. Tuntuu mahdolliselta, että tietokoneet peleineen ja internetin tuomine loputtomine mahdollisuuksineen aiheuttavat lyhytjännitteisyyttä ja hermostuneisuutta lapsissa.

Vielä kymmenisen vuotta sitten vanhemmat taistelivat rajoittaakseen lasten pelaamista ja tietokoneiden käyttöä. On varmasti tärkeää löytää lapsille vastapainoksi keskittymiskykyä ja pitkäjännitteisyyttä vaativia harrastuksia.

Myös sosiaalinen ja yhteisöllinen asioiden jakaminen tuntuu jääneen taka-alalle.

Elämän ja ihmisenä olemisen haasteet lienevät samat ajasta ja tieteen kehityksestä huolimatta. Löytää oma paikkansa ja roolinsa muiden keskellä eri elämäntilanteissa. Perustella ratkaisunsa itselleen ja kenties muillekin. Löytää merkitys asioille, jotka eivät suju suunnitelmien mukaan. Toleranssi epäonnistumisille - omille ja muiden.

Tai vaikeat ratkaisut puhaltaa peli poikki.

Antaa potkut... Suunnata kokonaan uusille urille... Uskoa löytävänsä oikeakin ratkaisu!

Millä lailla opettaja voi sijoittaa itsensä tähän vaativaan palapeliin? 


Uskon asiani arvoon ja kokoavaan voimaan. Viulunsoiton opettajana ja kapellimestarina voin edistää ja tukea lasten keskittymiskyvyn ja yhteisöllisyyden ja jakamisen kyvyn kehittämistä. Soittoharrastus on erinomainen tapa saada lapsi keskittymään sisäiseen maailmaansa. Samalla kun lapsi oppii hahmottamaan asioita kuuloaistinsa avulla, hän havainnoi Samalla myös fyysistä suoritustaan ja koordinaatiotaan. Instrumentin hallinta kehittää aivojen eri toimintoja monin tavoin. Myös älykkyysosamäärän on havaittu kasvavan viulunsoiton ansiosta. (Albert Einsteinille oli kehittynyt ylimääräinen poimu aivoihinsa. Hänen sanotaan soittaneen aina viulua kohdatessaan ylitsepääsemättömältä tuntuvan ongelman!)

Musiikin kokeminen ulottuu emootioiden ja alitajunnan alueille. Varsinkin yhteismusisoinnista saadut onnistumisen kokemukset ovat hyvin tervehdyttäviä. Usein jo lapsena solmitut soittokaverisuhteet jatkuvat tärkeinä ihmissuhteina läpi koko elämän - jopa ammattisuhteina muusikoiden kesken. Sellaisissa vuosikymmenet kestävissä suhteissa sanaton, intuitiivinen, alitajuinen (ja vaikka minkälainen) kommunikaatio saavuttaa uskomattomia mittoja!

Vaikka mahdollisuutemme lisääntyvät jatkuvasti räjähdysmäisesti ja vanhempien sukupolvien alkaa olla vaikea pysyä kehityksessä mukana, tulemme varmasti aina pysähtymään samojen ihmisenä olemisen peruskysymysten äärelle.

Missä on raja itseni ja lähimmäiseni välillä? Miten hallitsen ulkoapäin tulevien vaatimusten tulvan? Ajankäyttöämme ja sieluamme vaanitaan joka kulman takana. Inhimillinen hätä maailmanlaajuisesti on lamaannuttava.

Kuinka jaksan ymmärtää miljardien ihmisten yhteisen hyvän? Mikä on oma roolini kaiken keskellä? Rauha keskittyä omaan opiskeluun ja työntekoon vaatii aina raivausta ja suurta satsausta sekä oman hyvän asettamista etusijalle. Se on tehtävä, jotta voi olla hyödyllinen ympäristölleen.

Miten pystyn suojelemaan omaa perhettäni? Onko oma maani tärkeämpi vai koko maapallo? Uskon, että etenemme pienemmästä suurempaan. Ensin pidän huolta omasta hyvinvoinnistani. Mitä vakaammalla pohjalla se on, sitä paremmin voi perheeni, oppilaani, ystäväni ja koko Suomen kansa - ja lopulta varmasti myös maailmankaikkeus!

Voinko luottaa kanssaihmisiini? Luotanko itseeni? Itseluottamuksen rakentaminen lienee suurin haaste. En varmaankaan pysty luottamaan muihin enempää kuin luotan itseeni!

Teksti: Jaana Haanterä