8. joulukuuta 2016

Ensimmäinen kuukauteni TAOKissa


Olen Teemu Jokinen, 31-vuotias paljasjalkainen tamperelainen ja TAOKin uusi koulutussuunnittelija. Ensimmäinen kuukauteni TAOKissa on ollut hyvin tapahtumarikas. Itseasiassa tätäkin blogitekstiä saatan aluille Allegro-junassa Pietarista kohti Tamperetta, mutta siitä myöhemmin hieman enemmän.

Olen heti päässyt tarttumaan toimeen toden teolla erilaisten työtehtävien parissa. Muutama kansainvälinen vieras, toinen Kreikasta, toinen Venäjältä on jo ehtinyt TAOKissa vierailla. Matkasuunnitelmien tarkistukseen olen päässyt urakalla heti käsiksi; TAOKilaiset matkustavat todella paljon! Myöskin erinäisiä tilaisuuksien järjestely- ja suunnittelutehtäviä on tullut tasaiseen tahtiin. Lukemattomia muita mielenkiintoisia ad hoc -työtehtäviä on myös riittänyt yllin kyllin, mikä on mielestäni hienoa. Mieli pysyy vireänä, kun työtehtävät eivät toistu samoina vaan pitää löytää ratkaisu mitä erinäisimpiin ongelmiin.

TAOKiin integroituminen on mielestäni sujunut todella vaivattomasti. Tätä on osaltaan helpottanut monien TAOKilaisten näkeminen jo aiemman puolentoista vuoden aikana erilaisissa yhteyksissä, kuten Kehittämisen yhteisissä kehittämispäivissä. Minut on myös otettu hyvin vastaan, kun olen marraskuun alussa virallisesti aloittanut TAOKissa. Tuntuu että kaikkien TAOKilaisten kanssa on helppo tehdä yhteistyötä ja kaikilta uskaltaa kysyä neuvoa, kun hätä on suuri taikka pieni.

Edellä viittaamaani Pietarin kv-viikolle minulle avautui ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua nopealla aikataululla peruutuksen vuoksi ja matka oli sekä ammatillisesti että elämyksellisesti menestys. TAMKista Pietarissa oli 8 hengen delegaatio, johon kuului TAOKista lisäkseni Jiri Vilppola. Kävimme eri korkeakouluissa muun muassa St. Petersburg State Forest Technical Universityssa ja Herzen Universityssa ylläpitämässä vanhoja ja luomassa uusia suhteita sekä virittelemässä mahdollisia yhteistyökuvioita tulevaisuuteen.

Odotan tulevaa vuotta 2017 innolla ja myös jännityksellä. Varmaa on se, että vuosi tulee olemaan itselleni mielenkiintoinen sekä työnsaralla erilaisten projektien, kv-vieraiden ja työtehtävien parissa että henkilökohtaisesti heinäkuussa koittavien häideni osalta. Tämän lyhyen esittelyn myötä, toivotan kaikille rauhallista loppuvuotta ja menestyksekästä vuotta 2017!

Näkymää kahvilan ikkunasta Pietarissa

25. elokuuta 2016

Staffordshire University - TAOK project experience




We had a chance to take part in a collaborative project with Staffordshire University students. The purpose of our collaboration was to familiarize ourselves with the English and Finnish educational systems and exchange information we find with the use of online conference tools.

In the beginning of the project we received questions from the English students. The questions handled issues such as preschool subjects and the assessment of the students, parents’ role in teaching and interaction with the school and the education and work of teachers in Finland. We did some information search to answer their questions and we also had a skype conference to talk about different issues. We also sent our own questions to the English students.

The process was interesting and we learned a lot about the Finnish and English educational systems. We think there are a lot of similarities with the two countries but also some differences. The fundamental difference is the cost of education. In Finland all education is free and in England all education costs. The assessment is also different. Another striking difference is the education that is required from someone in order to become a teacher. In Finland every teacher needs to have at least a Master’s degree. However, in England this is not obligatory. Teaching degrees are usually 3-4 years in total and it is also possible to do the teaching qualification in one year with a degree in any subject. There is also Schools Direct, which is a new initiative, where you train as you work in school.

The school year is 190 working days long in both countries. Children from the age group 4-11 attend lessons during 08.30 - 15.15 in England. In Finland the length of a school day varies. Students in England study at least one hour of mathematics and literacy every day at each class. Finnish students might have days that they do not have mathematics or literacy at all.

The project was really interesting but we also had some difficulties. Still, we think that these projects are useful and should be done in the future as well!


Below is the comparison table of the two systems produced during the project:



         FINLAND
      ·      Mandatory preschool (6 years old)

      ·      Both numerical and written assessment
      ·      Purpose of assessment: help and guidance of students

     ·      Parents’ role: parents associations, parents evenings, parents-teacher meetings
     ·      Communication through Helmi or Wilma ( virtual notebook)

      ·      Teachers are highly trained: at least Master’s degree
     ·      One and a half years of teacher training observed by their teacher trainer (included in the studies)




          ENGLAND
·    Optional preschool


·     Constant assessment
·     Purpose of assessment: inform pupils, staff and parents



       ·      Parents’ role: parents evenings, school communities 
       ·      Communication through school website and twitter

       ·      Variety in teacher’s education:
    - college studies of 3-4 years
    - teaching qualification in   one year
      ·      Newly qualified teacher: new teachers observed and qualified for one year in their new teaching post (after graduating )




Kirjoittajat: Saara Unnanlahti, Sofia Karakosta, Eeva Heikkilä - 15ETaTo



9. toukokuuta 2016

Kulttuurit kohtasivat turvapaikanhakijoiden kotouttamista edistävässä opetus- ja ohjaamisharjoittelussa

Kuva: Tero Moisio
TAMKin ammatillisen opettajankoulutuksen opettajankoulutuksen (TAOK) opetus- ja ohjaamisharjoittelun aikana opettajaopiskelija yllä pitää ja kehittää omia vahvuuksiaan ja tunnistaa kehittymisen kohteitaaan opettajana ja ohjaajana. Opettajuuden ydintä on opettaminen ja ohjaaminen sekä monenlaisten oppijoiden kohtaaminen (TAOK ops, 32).

Viime vuoden lokakuussa Tampereen ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajankoulutus (TAOK) tarjosi opettajaopiskelijoille mahdollisuuden suorittaa opetus- ja ohjaamisharjoittelunsa (7 op) turvapaikkahakijoiden kotouttamista edistävän toiminnan ohjaamisessa Tampereen seudulle tulleille turvapaikanhakijoille. Opetus- ja ohjaamisharjoittelu toteutettiin yhteistyössä Tampereen kaupungin maahanmuuttajainfon (MAINIO) koordinaattori Kristiina Teissin kanssa.

Opetus- ja ohjaamisharjoittelunsa (7 op) turvapaikkahakijoiden kotouttamista edistävän toiminnan ohjaamisessa tavoitteena oli, että opettajaopiskelija mm. kehittää pedagogisia valmiuksia toimia eri kulttuurista tulleiden henkilöiden opetus- ja ohjaamistehtävissä sekä edistää heidän kotoutumista.
Opettajaopiskelijat (N=8) suunnittelivat ja toteuttivat harjoittelunsa yhdessä toisen opettajaopiskelijan kanssa. Tiimiopettajuus tarjosi opiskelijoille ammatillista tukea ja mahdollisti yksilöllisemmän opetustilanteen eri kulttuurista tulleiden osallistujien kanssa. Näin eräs opiskelija kuvasi tiimiopettajuuden merkitystä opetus- ja ohjaamisharjoittelussa kirjottamassaan harjoittelublogissa:

Olemme oppineet, että valmius erilaisen toimintatavan hyväksymiseen vaatii hyvää itsetuntemusta, omien luonteenvahvuuksien ja kehittämiskohteiden tiedostamista ja hyväksymistä. Täytyy uskaltaa luottaa, että asiat tulevat tehdyksi myös muilla kuin minun tavallani. Täytyy myös olla valmis muuttamaan suuntaa ja ottamaan tilanteesta ja hetkestä kiinni silläkin uhalla, että hieno tuntisuunnitelma ei toteudukaan kirjaimellisesti. Tätä oman mielen joustavuutta olemme päässeet kehittämään puolin ja toisin. Etenemme opettajuutta kohti taas yhtä kokemusta vahvempina ja osaavampina.

Kuva Pirjo Jaakkola
Opettajaopiskelijat kokivat opetus- ja ohjausharjoittelunsa yhtenä merkittävänä oppimiskokemuksena opettajaopintojen aikana:

Kaiken kaikkiaan täytyy ihmetellä, kuinka monimuotoinen ammatti opettaja on. Paljon on opittavaa ja paljon on avartunut harjoittelun myötä. Täytyy antaa myös kiitosta koulutukselle tässä vaiheessa. Alkuun havitteli selkeitä ohjeita, mutta pian selvisi, ettei selvää kaavaa toimia ei ole. Vaikka hyviä käytäntöjä löytyykin. Itselle opettajakoulutus on luultavammin antanut tärkeimpänä varmuutta miettiä omaa opettajuutta kohti parempaa itselle luontaista tapaa opettaa.

Saimme opettajaopiskelijoina hienon tilaisuuden suorittaa opetusharjoittelumme Taokin ja Tampereen maahanmuuttajainfo Mainion yhteisessä hankkeessa turvapaikanhakijoiden kotouttamisen edistämiseksi. 


Olo on hieman haikea. Enemmän olisi voinut tehdä, ja jos nyt suunnittelisimme tämän uudelleen, tekisimme monta asiaa toisin. Olemme siis ilmeisesti oppineet jotain itsestämme ja opettamisesta, mahdollisesti jopa kasvaneet ihmisinä ja opettajuudessamme. 


Opetus- ja ohjausharjoittelun loppukeskustelussa keskusteltiin opettajaopiskelijoiden kanssa opetus- ja ohjaamisharjoittelun kokemuksista ja mietittiin, miten yhteistyötä TAOKin opettajankoulutuksen ja Tampereen kaupungin maahanmuuttajainfon kanssa jatkettaisiin ensi lukuvuonna.

2. toukokuuta 2016

Dig It – diggaa uutta oppimista!



Hieman hullun rohkeutta, avarakatseisuutta ja mahdollisuuksien havaitsemista, hyppyä tuntemattomaan. Siinä aineksia ammattipedagogisen tiimin Arin ja Annukan yhteisprojektiin Vincitin ja Demolan kanssa. Onneksemme oikeastaan kääntyi se, että emme saaneet aiheeseen ideoimaamme ESR-hanketta, vaan sen sijaan pääsimme ideoimaan oppimisranneketta DigItWristiä © kevyesti ja ketterästi. Työnimellä oppimisranneke lähdettiin siis ideoimaan uutta sovellusta tai jopa välinettä, jolla oppimisen kaikkiallisuutta voisi dokumentoida. Idea oppimisen uudenlaiseen dokumentointiin lähti käytännön tarpeista: esimerkiksi osaamisen osoittamistilaisuuteen näyttötutkintojärjestelmässä on mukaan saatava kolmikantainen arviointiryhmä; voisiko osaamisen kertymistä sen sijaan dokumentoida jollakin muulla tavalla, jolloin myös aikaa ja vaivaa säästyisi.

(photo Annukka Tapani)
Olimme jo ESR-hankevalmisteluvaiheessa olleet yhteyksissä Vincitin suuntaan, mutta nyt lähdimme asian kimppuun uudelleen. Pääsimmepä heti alkuun käymään Suomen parhaaksi työpaikaksi kolme kertaa valitussa Vincitissä ja vaikutuimme heti. Asiakkuusjohtaja Petri Suhosen avulla saimme tästä aikaan Demola-projektin, joka on ollut meille innostava ja ajatuksia kirkastava. Olemme päässeet konkreettisesti todentamaan, mikä on Demolan oppimisen malli. Jo ensi tapaamisella opiskelijatiimin (5 TTYn opiskelijaa) kanssa saimme tuntuman, että nyt lähtee! Pidimme alkutapaamisen, saimme playbookin suunnitelman etenemisestä, olemme päässeet kuulemaan midpitsausta ja olleet kiinteästi mukana projektin etenemisessä välillä Vincitin, välillä New Factoryn tiloissa. Ja 19.5. on tulossa final pitching, jonne kutsumme myös yhteistyökumppaneita kuulolle.

On ollut hienoa huomata, kuinka opiskelijat ”ostivat” tämän idean ja ovat todella työskennelleet sitoutuneesti ja ideoivasti sekä pitäneet meitä ajantasalla jatkuvasti. He tekivät kyselyn opiskelijoille ja opettajille liittyen opetuksen ja oppimisen nykytilaan ja saivat siitä aineistoa ja potkua oman ajatustyönsä tueksi. Kyselyssä ilmeni kiintoisa seikka muun muassa siitä, miten näkemykset eroavat vaikkapa keskeisen oppimisen haasteen suhteen: opettajien mielestä suurin ongelma on opiskelijoiden puuttuva fokus, opiskelijoiden mielestä sen sijaan puuttuva motivaatio. ”Wearable technologies” -mahdollisuuksin näkökulmaa antaa esimerkiksi aineiston tuottama tieto siitä, että puhelinta ei enää käytetä soittamiseen, sen sijaan muu viestittely on valtavirran kontaktointitapa. Opiskelijoiden vastauksista kävi ilmi, että he odottavat enemmän palautetta opettajilta: 72 % vastaajista oli sitä mieltä, että palautetta ei tule tarpeeksi. Ylipäätään kiinnostus uudenlaiseen teknologiaan osana oppimista sai positiivisen vastineen: opettajista 83 % oli jollain tavalla kiinnostunut ottamaan uudenlaista teknologiaa osaksi opetustaan, opiskelijoista 70 % osoitti kiinnostusta kokeiluun.


(photo José Raúl Berlanga Zárate)
Nyt odotamme suurella mielenkiinnolla, millainen lopputulema innokkaan moniosaajatiimin yhteistyön tuloksena syntyy ja saammeko tosiaan olla mukana uudenlaisen osaamisen dokumentoinnin eturintamassa. Sitä kelpaa odotella, ei laakereilla leväten, vaan jo uusia mahdollisuuksia ideoiden. 


(photo José Raúl Berlanga Zárate)
teksti: Annukka Tapani ja Ari Jussila