”Sinulla on erinomainen taito”

Seppo Jokelainen
Teknillisten oppilaitosten opettajankoulutus TOPKOssa 1990-luvun alkupuolella 

”Sinulla on erinomainen taito”
Näin minulle sanottiin yli kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin opettajanurani oli vielä alkuvaiheessa. Mutta älkäämme kiirehtikö asioiden edelle. Katsotaanpa, mitä tätä ennen oli tapahtunut ja vielä sitäkin, mitä sen jälkeen tapahtui.

Viime vuosisadalla, 80-luvun alkupuolella sain diplomi-insinöörin todistuksen Oulun yliopiston koneinsinööriosastolta. Töihin olin jo siirtynyt ennen sitä, suunnittelemaan kaukolämpölaitoksia. Eräänä päivänä saman vuosikymmenen lopulla minulle tarjottiin kaukolämpöverkostojen suunnittelukurssia Oulun teknillisen oppilaitoksen insinööriopiskelijoille. Ensituntuma opetustehtävään ei liene ollut musertava, koska pian tämän jälkeen hain avoinna ollutta päätoimisen tuntiopettajan paikkaa Ylivieskan teknilliseltä oppilaitokselta ja tulin valituksi.

Elokuun alussa 1990 sitten tuli muutto uudelle paikkakunnalle ja työt alkoivat. Insinööri muuttui opettajaksi yhdessä yössä – ainakin teoriassa. Käytännössä ei.

Uudessa työssä oli oikeastaan vain kaksi avointa kysymystä: mitä opetan ja miten opetan. Ensimmäiseen kysymykseen vastausta tuona aikana saattoi hakea lähinnä oppilaitoksen vaatimattomasta kirjastosta. Jos sopivanoloinen teos löytyi, monesti tulevaa oppituntisisältöä piti itse ensin opiskella, usein iltamyöhään edellisenä iltana. Tavoite oli pysyä pari tuntia edellä oppilaita.

Sitten se toinen kysymys: miten opetan. Mallia tähän tarjosivat omat opiskelukokemukset, joista osin oli todettava, että ne tarjosivat lähinnä varoittavan esimerkin, miten ei tulisi toimia. Siksipä ei tuntunut ollenkaan virhearvoilta eikä pahalta esimiehen toteamus ensimmäisen vuoden keväällä: ”Älä, Seppo, välitä, ensimmäinen vuosi epäonnistuu aina!”

Mutta siitä otsikon ”erinomaisesta taidosta”. Jo tuolloin keräsimme opiskelijapalautetta – sen ajan mallin mukaisesti kynällä ja paperilla. Katselin näitä palautelappusia ja eräässä näistä luki ilmiselvästi naisen käsialalla nuo sanat. Mutta tässä oli vain lauseen alkuosa. Loppuosa kuului …seisoa juuri sen paikan edessä, minkä olet taululle kirjoittanut.

Nyt Tampereen teknillisten oppilaitosten opettajakoulutuskeskus, TOPKO, ojensi auttavan kätensä. Opettajaopintoihin lähtiessäni minulla oli olemassa tarve ja motivaatio oppia opettamaan. Sekin tuli selväksi, että ei kannata puhua taululle, eikä kannata puhua silloin, kun opiskelijat kirjoittavat. Monet oppimiseen liittyvät teoriat tulivat tutuiksi tai ehkä oikeammin tutummiksi. Näkemystä syvensi kohta opettajaopintojen jälkeen suoritettu ohjaavan opettajan kurssi. Käsite opetuksen käyttöteoria oli itselleni löytö, jota olen soveltanut kuluneiden opettajavuosien aikana. Aikojen saatossa se on kiteytynyt lyhyeen muotoon: Parhaimmillaan opettaja ei ole oppimisen este.

Näyttää aanelonen pian loppuvan, ja en ole päässyt lähellekään nykypäivää. Jääköön tämä tällaiseksi katsaukseksi erään opettajan historiaan. Historiaan, jonka aikana hän on opettanut noin kolmeakymmentä eri nimistä kurssia tai opintojaksoa nykytermillä ilmaistuna.

Seppo Jokelainen

Urani huipulla

Muistan, kun seitsemänvuotiaana, juuri koulun aloittaneena, sanoin äidilleni, että olisipa hienoa, jos joskus osaisi jotakin niin paljon, että voisi opettaa sitä toisille. Nyt tietysti on sama olo kuin Anssi Kelan 1972 laulussa; mistään ei tiedä mitään (ei ole ihan suora sitaatti!). Mutta uravalinta oli selvä heti lapsesta asti. Kun keskikoulussa aloitetiin kielten opiskelu ensin ruotsinkielestä, tiesin heti, että tämä on mun juttu. Myöhemmin kysyin lukion englanninopettajaltani, mihin kannattaisi hakea opettajaksi, ja hän suositteli teknillistä oppilaitosta. Sinne sitten hainkin jo hieman ennen valmistumistani Oulun yliopistosta. Olin gradua tehdessäni jo ollut äitiysloman sijaisena Vaalan lukiossa.

Kävin TOPKOn oltuani 12 vuotta Lahden tekulla opettajana. En kyllä muista, mistä sain päähäni lähteä opekoulutukseen. Ehkä Ilvosen Pekka, joka oli  ohjaava opettaja Lahden tekulla tuolloin, kannusti. Toisin kuin Pirjolla tuossa videolla, opekoulutus kolahti minuun kerralla. Kasvatustiedekin, joka aprona aineopintojen yhteydessä oli tuntunut aivan höpöhöpöltä, yhtäkkiä kävi järkeen. Kaikki, mitä opin liittyi suoraan omaan työhöni. Sitäpaitsi koulutus oli tosi hauskaa. Marjaliisa, Martti, Antero ja minä muodostettiin Huvitoimikunta lähijaksojen iloksi. Tarkoituksena oli järjestää jokaiselle illalle jotakin toimintaa koko porukalle. Siiheen aikaan lähijaksot kestivät viikon tai pari  - ei päivän tai pari kuten nykyään. Joka ilta siis ainakin Huvioimikunnalla oli hauskaa tekemistä.

Innostuin todellakin niin tuosta TOPKOsta, että kun Lahdessa pian sen jälkeen tarjottiin Aikuiskasvatuksen cumun opintoja, tartuin heti tilaisuuteen. Huomasin yllätyksekseni olevani tosi hyvä kasvatustieteissä ja jatkoin siitä samantien syventäviin opintoihin Tampereen yliopistoon, ja Loughborough:n yliopistoon Englannissa, jonne tein Master of Education studies -tutkinnon. Tampereelta lopulta väittelin Ammattikasvatuksesta 2007.

Siihen mennessä olin ollut jo monta vuotta ohjaavana opettajana ja 2007 syksyllä muutin työpaikkaakin Tampereelle, Pirkanmaan ammattikorkeakoulun kielten yliopettajaksi. Pääsin myös TAOKKiin ( silloin kahdella k:lla) osa-aikaiseksi ryhmänopettajaksi, mikä oli unelmieni täyttymys. Olin TOPKOn ajoista lähtien pitänyt sitä unelmatyöpaikkana ja opettajan uran huippuna. Vähitellen sitten näiden kahden amkin yhdistyessä siirryin kokonaan TAOKiin.

Olen työssäni saanut yhdistää kielten ja ammattikasvatuksen opintoni mitä mielekkäimmällä tavalla. Jori Leskelän kanssa suunnittelimme ja lanseerasimme TAOKin ensimmäinen englanninkielisen opettajankoulutuksen.  Koulutusviennin kautta olen saanut työskennellä eri maista tulleiden opettajaryhmien kanssa ja käydä kouluttamassa mm Brasiliassa viimeksi syyskuussa.

En vieläkään kuitenkaan osaa tarpeeksi. Koko ajan pitää oppia uutta. Onneksi voi oppia mukavien ihmisten kanssa hyvissä porukoissa niin alueryhmissä, Tampereella  kuin Brasiliassakin.

Kuva: Virpi Heinonen

Neljännesvuosisata ammatillisen koulutusjärjestelmän muutoksessa

Ismo Trast
Ammatillinen opettajankoulutus TOPKOssa 1995

Työskentelen Porissa Satakunnan ammattikorkeakoulussa opettajana. Nykyinen toimeni on tietotekniikan lehtori. Aikaisempaan Porin teknilliseen oppilaitokseen tulin tuntiopettajaksi vuodeksi 1991. Myöhemmin näistä erillisistä oppilaitoksista muodostui ammattikorkeakoulujärjestelmä. Eli käytännössä olen nyt ollut samassa työpaikassa 26 vuotta – yli neljännesvuosisadan.

Vuosikymmenen vaihteessa, 1990 tienoilla, Suomessa vallitsi ennätysmäinen lama, joka koetteli erityisesti vanhoja teollisuuspaikkakuntia, joihin Porikin kuului. PTOL:ssa oli juuri muutamaa vuotta aiemmin käynnistynyt tietotekniikan insinöörikoulutus (I-220 linja), jonka opettajaksi tulin Oulusta. Hoitaessani muuttoon liittyviä asioita Porissa ja kertoessani tulleeni töihin tänne, vastaus oli yleensä: ”Ei ole totta, ei Porissa mitään työpaikkoja ole!”.

Muutama vuosi tämän jälkeen, 1994-95, suoritin sen aikaisessa TOPKOssa (Teknillisten oppilaitosten opettajankoulutuskeskuksessa) opettajankoulutuksen. Koulutus oli laajuudeltaan 40 ov eli 5 ov yli lain vaatiman minimin. Tuohon aikaan vanha ja aika tavalla sisään päin lämpiävä teknillisten alojen koulutus oli muuttumassa ainakin opettajankoulutuksen osalta monialaiseksi.

Opettajankoulutuskurssi, johon osallistuin, oli toteutettu yhdessä Kurun normaalimetsäoppilaitoksen kanssa. Sitä, olivatkohan opettajankoulutuslaitokset jo yhdistyneet, en muista (eivät olleet vielä, toim. huom.). Joka tapauksessa selkeästi erilaiset opetus- ja oppimiskulttuurit näkyivät selvästi.

Opettajankoulutukseni kanssa samoihin aikoihin käynnistyi ammattikorkeakoulu-uudistus. Ammattikorkeakoulu-uudistuksen perimmäisistä tavoitteista en tarkalleen tiedä. Ehkä tarkoituksena oli yhdistää ja kehittää vanhaa, tietyllä tapaa sirpaleista oppilaitosjärjestelmää. Varmaan säästöt kummittelivat jo silloin yhtenä lausumattomana tavoitteena. Joka tapauksesta tästä uudistuksesta käynnistyi ammatillista koulutusta toista vuosikymmentä ravistellut prosessi, jonka laajuutta ja kestoa ei kukaan osannut kuvitellakaan.

Tuohon aikaan itsellänikin ollut käsitys järjestelmän sirpaleisuudesta oli tietyllä tavalla näköharha. Itse asiassa ammatillinen keskiaste ja korkea-aste muodostivat hyvinkin laajoja kokonaisuuksia. Nykyinen järjestelmä pyrkii muodostamaan valtakunnallisesti suuria kokonaisuuksia maantieteellisesti yhtenäisellä alueella (horisontaalisesti). Tällöin yksiköt ovat sisäisesti hajanaisia muodostuen monialaisiksi. Lähtökohta oli maantieteellisesti hajanainen järjestelmä, jossa saman alan oppilaitokset muodostivat sisäisesti yhdenmukaisen kokonaisuuden (vertikaalinen rakenne). Esimerkiksi kaikki teknilliset oppilaitokset toimivat valtakunnassa samalla opetussuunnitelmalla, samalla hallintorakenteella ja seurasivat samaa virkaehtosopimusta. Sosiaali- ja terveysalan oppilaitokset sekä kauppaoppilaitokset toimivat vastaavalla periaatteella.

Opettajankoulutus antoi minulle ajatuksen monialaisuudesta. Metsäalan tapa hahmottaa hyvä opetus poikkesi huomattavasti tekniikasta. Oli kiistämätön lisäarvo huomata lisäksi myös erilaisten tapojen toimivan, ja ylipäätään ymmärtää, että on erilaisia koulutus- ja kasvatuskulttuureja.

Vuosikymmenen loppupuoli ja vuosituhannen vaihde olivat erityisesti opetusalallani tietotekniikassa valtavan kasvun aikaa. Meillä vasta muodostuneessa ammattikorkeakoulussa 30 aloituspaikan tietotekniikan koulutus kasvoi moninkertaiseksi. Parhaimmillaan SAMKissa otettiin sisään Rauman yksikössä 60 opiskelijaa ja Porissa 137 opiskelijaa. Vuosisisäänotto yhteen koulutusohjelmaan oli kasvanut pienessä ajassa yli kuusinkertaiseksi. Tämä tarkoitti kasvavaa opettajatarvetta ja suuria ylituntimääriä olemassa oleville opettajille.

Uusien opettajien opetusharjoittelun ohjaamista varten tarvittiin lisää ohjaavia opettajia. Kävinkin TOPKOa seuranneessa TAOKKissa ohjaavan opettajan koulutuksen vuonna 2001. Monialaisessa ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ohjaustehtäviä tuli hyvinkin eri aloilta. Itse olen ohjannut opetusharjoittelua tekniikan koulutusalan lisäksi esimerkiksi taidekoulussa ja liiketalouden yksiköissä. Koulutusasteissa olen saanut ohjata opettajia peruskouluissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, aikuiskoulutuskeskuksissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Omaan opetukseeni tämä on tietenkin tuonut näkemyksen siitä, millaisesta oppimis- ja opetusmaailmasta omat opiskelijani tulevat. Lisäksi olen toivottavasti kyennyt välittämään tietoa, minkälaiseen kulttuuriin opintojaan jatkavat opiskelijat siirtyvät. Tätä näkemystä ilman ohjaavan opettajan työtä olisi tuskin syntynyt.

Vuosikymmenen vaihteessa 2010 oman opetusalani kasvu alkoi taittua. Suuria aloituspaikkamääriä alkoi olla yhä vaikeampi täyttää, keskeyttämiset kasvoivat ja valmistuvien työllisyys alkoi heikentyä. Tämä johti tietenkin sisäänottojen pienentymiseen. Samoihin aikoihin kunnallisista ammattikorkeakouluista ruvettiin muodostamaan yhtiöitä. Yhtiöittämisvaiheessa opetusministeriö alkoi ajaa yhteisten kampusalueiden muodostamista. Ehkä vanhaa, vieläkin vahvasti elävää oppilaitosjakoa pyrittiin hävittämään?

Yhtiöittämisen yhteydessä jokaisessa ammattikorkeakoulussa käynnistyivät YT-neuvottelut. Toimintaa pyrittiin tehostamaan. Vanhasta oppilaitosten ajan 32 oppitunnista per opintoaikayksikkö (21 opetustuntia per opintopiste) oli tultu alaspäin niin, että osassa kouluista ja aineista oppitunteja oli enää alta 10 ja opettajan työtuntejakaan harvassa paikassa tuota 21:tä. Tämä tarkoitti tietenkin sitä, yhdellä opettajalla pienemmissä taloissa tuli opetettavaksi huomattava määrä oppiaineita. Harvassa paikassa samalla alalla oli useampaa opettajaa. Osaaminen ohentui ja leveni. Uusien opettajien tarve loppui ja selvästi on havaittavissa opettajakunnan ikääntyminen.

Tällä hetkellä pyritään muodostamaan yhä suurempia kokonaisuuksia, josta hyvänä esimerkkinä on Tampere3. Jossain muodossa tämän ympärillä toimivat pienemmät amk:t tulevat integroitumaan tähän jättiläiseen. Osaamisen vahventumisen kannalta tämä on ilman muuta hyväksi. Tosin jokaista koulutusalaa ei tulla toteuttamaan jatkossa jokaisessa kaupungissa.

Näin jälkeenpäin katsoen olisi voinut olla viisasta jatkaa alkuperäisellä vertikaalisella rakenteella ja muodostaa ns. sektoriammattikorkeakouluja. Voisiko tämä olla mahdollinen kokeilu tulevaisuudessa?

Ismo Trast